Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/Kulta ry: Kulttuuri on ratkaisu

Kulta ry: Kulttuuri on ratkaisu

Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö Kulta ry on uudistanut strategiansa. Kulttuuri- ja taideala tavoittelee kasvua – ja määrittelee luovat alat suomalaiseksi perusteollisuudeksi.

Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry pyrkii tuomaan kulttuurialan näkökulmat yhteiskunnan ytimeen ja kaikille politiikan alueille. Järjestö tavoittelee uutena ykköstavoitteenaan kasvua. Kulttuuri nähdään suomalaisena perusteollisuutena, joka työllisyys- ja talousvaikutustensa lisäksi on myös turvallisuuskysymys. Kulttuuriala haluaa olla mukana ratkaisemassa yhteiskunnan keskeisiä haasteita.

Toinen strateginen tavoite on, että kulttuuri, taide ja kulttuuriperintö ovat osa kaikkien arkea. Suomi on taiteella rakennettu kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Suurin osa suomalaisista harrastaa säännöllisesti kulttuuria ja lukemattomat vapaaehtoiset tarjoavat elämyksiä muille.

Kasvua ja työllisyyttä luodaan, kun kulttuuribudjetti nousee prosenttiin ja kulttuurista ollaan valmiita maksamaan.

“Kulttuurimme kukoistaa läpi kaikenlaisten aikojen, jos kulttuuritahto pysyy maassa vahvana”, vakuuttaa Kulta ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen.

Kulttuuriala on vetovoimainen, keskisuuri ja työllistävä kasvuala. Huolta kulttuurin kentällä aiheuttaa julkisen rahoituksen riittävyys tulevaisuudessa, kun kuntien talousnäkymät ovat paikoin heikot ja myös valtio leikkaa kulttuurista. Tämä uhkaa heikentää kulttuurin ja taiteen saavutettavuutta, monipuolisuutta ja alueellista saatavuutta.

“Kulttuuri, taide ja kulttuuriperintö on ollut aina suomalaisen yhteiskunnan ja ihmisyyden ytimessä. Meidän tehtävämme on näyttää, että jatkossakin kulttuuri antaa ratkaisuja yhteiskunnan keskeisiin haasteisiin”, Kulta ry:n strategiassa määritellään.

Lisätietoa

Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry edustaa 36 kulttuuri- ja taidealan järjestöä ja sen tehtävä on parantaa kulttuurin ja taiteen yhteiskunnallista arvostusta ja taloudellisia toimintaedellytyksiä. Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus on KULTA ry:n jäsen.

KULTA ry:n strategia