Jäsenet ja hallitus

Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus ry:n jäsenet ovat sirkuksen ja/tai tanssin alalla toimivia yhteisöjä, jotka edustavat valtakunnallisesti sirkuksen ja/tai tanssin alaa, ryhmiä, koulutusta tai tutkimusta tai tarjoavat valtakunnallisesti palveluja sirkuksen ja/tai tanssin kentälle. Jäseniä kutsutaan jäsenyhteisöiksi.

Tiedotuskeskuksen hallitus päättää jäseneksi hyväksymisestä kirjallisen hakemuksen perusteella.

Jäsenyhteisöt (09/2023)

Tiedotuskeskuksen hallitus 2024

Hallitus valitaan yhdistyksen syyskokouksessa kahdeksi vuodeksi kerrallaan siten, että joka vuosi puolet jäsenistä on erovuoroisia eli vaihtuu. Jäsenyhteisöt ehdottavat henkilöitä hallitukseen. Hallituksen jäsenet toimivat henkilöjäseninä, eivät jäsenyhteisöjen edustajina. Sirkuksella ja tanssilla on yhtäläinen määrä henkilöpaikkoja hallituksessa, lisäksi hallitukseen voidaan valita laajempaa asiantuntemusta omaavia henkilöitä.

Hallituksen puheenjohtaja
Lotta Vaulo

Varsinaiset jäsenet
Mikael Kinanen
Marja Korhola
Salla Korja
Sanni Kriikku
Jarkko Lehmus
Nea Leo
Sakari Männistö
Petri Saunio
Jaska Teuri

Varajäsenet
Johanna Hurme
Katja Jokinen
Milla Malmberg
Jenny Mansikkasalo