Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/Taiken avustuksiin muutoksia – uusiutumisen tavoite näkyy vahvasti

Taiken avustuksiin muutoksia – uusiutumisen tavoite näkyy vahvasti

Taiteen edistämiskeskus Taike esitteli yhteisöjen avustuksia koskevassa infotilaisuudessaan 14.5. hakumuotoihin ja arviointiperusteisiin liittyviä muutosnäkymiä. Leikkauksia määrärahoihin on oletettavasti tulossa, mutta kukaan ei tiedä vielä, kuinka paljon.

Vuoden 2025 taloustilanne on vielä epävarma. Koko opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan tulee 75 miljoonaa leikkauksia vuonna 2025 – ja jatkossa todennäköisesti vielä lisää. Vielä ei tiedetä, paljonko leikkauksista kohdistuu taiteeseen vuodelle 2025. Tämä selviää hallituksen syyskuun budjettiriihen jälkeen myöhemmin syksyllä. 

Taiteen edistämiskeskus Taike valmistautuu ensi vuoteen kolmella skenaariolla, joissa määrärahoja leikataan enemmän tai vähemmän. Toimintaa pyritään linjaamaan niin, että taidekenttä olisi paremmin valmistautunut tulevaisuuden epävarmuuksiin. Ensi vuonna yhteisöjen on joka tapauksessa syytä varautua avustussummien laskuun. Kaikki avustukset ovat harkinnanvaraisia, ja tukipäätös tehdään joka vuosi erikseen.

Toiminta-avustusten minimisumma nousee

Vuonna 2025 Taike nostaa taiteenalojen toiminta-avustuksen minimisumman 25 000 euroon. Se tarkoittaa, että osa saa nykyistä suuremman avustuksen, mutta myönteisten päätösten määrä voi laskea.

Kolmivuotisia toiminta-avustuksia on edelleen haettavana, mutta niiden määrä on pienempi kuin aiemmin. Päätöksissä painotetaan tulonmuodostuksen monipuolisuutta ja talouden vakautta. Infotilaisuudessa yhteisöavustusten tulevaisuudennäkymiä esitellyt taiteen tukemisen päällikkö Henri Terho totesi, että kaikki nyt päättyvät kolmivuotiset tuskin jatkuvat monivuotisina toiminta-avustuksina.

Uusiutumista tarvitaan

Vuonna 2025 Taike asettaa valtionavustusten vaikuttavuustavoitteeksi uusiutumisen. Hakulomakkeessa tullaan kysymään yhteisön omaa arviota toiminnan määrällisestä ja laadullisesta uusiutumisesta, sen merkityksestä ja seuraamisesta. Vaikuttava uusiutuminen voi olla kentän sisäistä ja siitä voivat kertoa esimerkiksi yhteistyökumppanuudet tai toiminta erilaisissa verkostoissa. Uusiutuminen tarkoittaa myös uusien tuensaajien pääsyä toiminta-avustuksen saajiksi.

Uusia painotuksia vuonna 2025 tulevat olemaan yleisötyön ja saavutettavuuden vahvistaminen, jotka liittyvät taiteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseen, kuvaili Terho. Esimerkiksi uusien yleisöjen tavoittaminen, teoksiin liittyvä informaatio ja viestintä, yleisösuhteen vahvistaminen sekä toiminnan saavutettavuus voidaan yhdistää tähän painotukseen.

Taike kehittää arviointiperusteita selkeämmiksi ja uudistaa asteittain hakujärjestelmää ja -lomaketta, kertoo erityisasiantuntija Marja Susi. Ensi syksynä yhteisöavustukset haetaan vielä vanhalla systeemillä, mutta siinäkin kysymyksiä tarkennetaan siten, että ne ohjaavat hakijaa aikaisempaa paremmin arvioimaan itse, miten oman yhteisön toiminta vastaa vaatimuksiin.

Jatkossa Taike arvioi myös yhteisön toiminnan vastuullisuutta. Osa-alueita on kolme: hyvä hallinto, yhdenvertaisuus ja ympäristövastuu. Yhteisöavustuksia saavat toimijat ovat hyvin erilaisia ja eri kokoisia, ja tämä otetaan arvioinnissa huomioon. Kun esimerkiksi hyvän hallinnon ja hyvän johtamisen toteutumista edesauttaa ammattimainen ote, hakemuksessa tulee osata kuvata, millaista osaamista ja ajattelua yhteisöllä tällä osa-alueella on, Susi kuvailee. 

Nyt Taiken tavoitteena on, että hakijat saavat aiempaa aikaisemmin tiedon linjauksista ja uudistuksista, jotka vaikuttavat heidän toimintaansa. Avustusten hakuaika on aiempien vuosien mukainen lokakuu. 

Alkusyksystä on luvassa seuraava info yhteisöavustuksista.