Koronavuosien romahduksen jälkeen sirkuksen esitysmäärät ovat nousussa. Sirkustaide on jo saavuttanut pandemiaa edeltäneen tason, ja katsojamäärissä jopa ylittänyt sen.
Esityskertoja ja yleisökäyntejä tilastointiin vuonna 2023 kokonaisuudessaan edellisvuotta enemmän ja luvut ylittävät jopa ennätysvuoden 2019 tason. Vuoden 2023 tilastoinnissa on ensimmäistä kertaa eritelty maksulliset ja maksuttomat esitykset sekä myydyt liput ja ilmaiskatsojat.
Kaiken kaikkiaan tilastoitiin 2189 esityskertaa. Sirkusryhmät ja sirkuskeskus tuottivat näistä yhteensä 1977. Tilastoidut sirkusesitykset keräsivät katsomoihin yhteensä 501 066 yleisökäyntiä. Näistä sirkusryhmien ja sirkuskeskuksen esitystoiminnan osuus oli 359 041 yleisökäyntiä. Katusirkusesitykset, eri paikkoihin pystytetyt kiertävät sirkusteltat ja yleisölle helposti saavutettavat sirkuksen ulkoilmatapahtumat ovat lisääntyneet myös Suomessa, mikä näkyy tilastoissa.
Suurin osa tilastoiduista esityskerroista oli maksullisia, ja myytyjen lippujen osuus on noin 56 prosenttia kaikista sirkusryhmien ja sirkuskeskuksen tilastoiduista yleisökäynneistä.
Esitystoiminnan lisäksi sirkusryhmillä on monimuotoista muuta toimintaa, kuten yleisötyötä ja sosiaalisen sirkuksen toimintaa, joka on ensimmäistä kertaa mukana tilastoissa. Vuonna 2023 tilastoinnin piirissä olevat sirkustoimijat raportoivat 49 yleisötyötapahtumaa sekä 123 sosiaalisen sirkuksen tapahtumaa, jotka keräsivät yhteensä yli 10 000 osallistujaa.
Esitysten määrä ulkomailla lähes kaksinkertaistui
Suomalaiset sirkusryhmät esiintyvät runsaasti ulkomailla. Vuonna 2023 tilastoitiin 725 ulkomaan vierailuesitystä, joille kirjattiin 191 784 yleisökäyntiä. Verrattuna vuoteen 2022 ulkomaille tehdyt vierailut tavoittivat noin 80 prosenttia enemmän katsojia.
Kaikista vuoden 2023 tilastoiduista yleisökäynneistä yli puolet oli ulkomailla. Sirkuksen erityispiirre onkin, että joka kuudennen sirkusryhmän katsojista valtaosa tulee ulkomaanesityksistä. Ulkomailla tilastoitujen esitysten määrä ylittää huippuvuoden 2019 tason ja katsojaluvut ovat lähes samaa tasoa.
Suomalaisten nykysirkusryhmien esitykset vierailivat yhteensä 28 maassa: 18 Euroopan maan lisäksi Ugandassa, Kanadassa, USA:ssa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Taiwanissa, Hong Kongissa, Etelä-Koreassa, Panamassa ja Kolumbiassa.
Vuoden 2023 sirkustilastot on koonnut Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus. VOS-ryhmien tilastotietojen keruusta vastaa Teatterin tiedotuskeskus TINFO.