Valo- ja lavastussuunnittelija Mikki Kunttu on urallaan työskennellyt muiden muassa Cirque du Soleilin sekä Bostonin baletin kanssa. Kunttu palkittiin Helsinki-päivänä 12.6.2024.
Mikki Kunttu työskentelee monipuolisesti esittävien taiteiden parissa ja erityisesti hänet tunnetaan tanssiteosten visuaalisena suunnittelijana. Kunttu on ottanut haltuun suuria areenoita ja on arvostettu visualisti niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.
Yhteistyötä Kunttu on tehnyt erityisesti Tero Saarinen Companyn ja Suomen kansallisoopperan ja -baletin kanssa. Lisäksi toistuviin yhteistyökumppaneihin lukeutuvat muun muassa Norjan kansallisbaletti, Tanskan kuninkaallinen baletti ja Bostonin baletti sekä Montrealin Cirque du Soleil -sirkusryhmä. Kuntun uusimpiin töihin kotimaassa kuuluu Richard Wagnerin Ring-trilogian valaistuksen, lavastuksen ja visuaalisuuden suunnittelu.
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta myöntää vuosittain 15 000 euron kulttuuripalkinnon helsinkiläiselle taiteilijalle tunnustuksena merkittävistä taiteellisista ansioista tai merkittävästä työstä Helsingin kulttuurielämän hyväksi.
LISÄTIETOA
hel.fi – uutinen
Mikki Kuntun kotisivut
