Pitkään kulttuurialalla asiantuntija- ja johtotehtävissä toiminut Tove Ekman on valittu Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskuksen seuraavaksi toiminnanjohtajaksi.
Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus ry:n hallitus päätti kokouksessaan 10.10.2024 yksimielisesti valita tiedotuskeskuksen seuraavaksi toiminnanjohtajaksi FM Tove Ekmanin.
Ekman on toiminut pitkään kulttuurialan organisaatioissa eri rooleissa, erityisesti kansainvälisten suhteiden edistäjänä. Vuosina 2015–2022 hän toimi Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n toiminnanjohtajana.
Ekman on laajasti perehtynyt kulttuurialaan, -hallintoon ja -rahoitukseen ja hänellä on vahva kokemus ja ymmärrys asiantuntijaorganisaation johtamisesta ja kehittämisestä, perustelee valintaa Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus ry:n hallitus.
“Tartun innolla sirkuksen ja tanssin alojen edistämiseen ja niiden yhteiskunnallisen aseman vahvistamiseen. Näissä kahdessa hyvin kansainvälisessä alassa on paljon mahdollisuuksia ja kasvupotentiaalia, joka olisi saatava toteutumaan tämänhetkisistä haasteista huolimatta”, kommentoi Ekman tulevaa tehtäväänsä.
Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskuksen toiminnanjohtajaksi haki määräajan sisällä 41 henkilöä.
Tove Ekman aloittaa tehtävässään 1.1.2025 tiedotuskeskuksen pitkäaikaisen toiminnanjohtajan Sanna Rekolan jäädessä eläkkeelle.
Lisätietoja: hallituksen puheenjohtaja Lotta Vaulo-Grönqvist
puh. 050 3866971
