Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/Sanna Rekolalle näyttämötaiteen kultainen kunniamerkki

Sanna Rekolalle näyttämötaiteen kultainen kunniamerkki

Sanna Rekola on toiminut lukuisissa työ-, luottamus- ja johtotehtävissä esittävien taiteiden alalla yli 40 vuotta.

Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus ojensi tammikuun lopussa pitkäaikaiselle toiminnanjohtajalleen Sanna Rekolalle näyttämötaiteen kultaisen kunniamerkin valkoisella nauhalla kiitollisuuden osoitukseksi ansiokkaasta toiminnasta maamme esittävien taiteiden, erityisesti tanssitaiteen hyväksi.

Sanna Rekola on toiminut lukuisissa työ-, luottamus- ja johtotehtävissä esittävien taiteiden ja erityisesti tanssitaiteen alalla yli 40 vuotta. 

Hän on toiminut teatterin ja esitysten tuottajana ja festivaalin tuotantopäällikkönä, projektikoordinaattorina ja monien tanssialan yhdistysten toiminnanjohtajana, hallituksen jäsenenä tai puheenjohtajana. Esittävän taiteen kenttä Vanhasta ylioppilastalosta Helsingin juhlaviikkoihin, Kiasma-teatteriin ja valtion tanssitaidetoimikuntaan on tullut hänelle hyvin tutuksi. 

Tanssin talon perustamisen puolesta hän toimi aktiivisesti jo vuodesta 2007.

Tanssin tiedotuskeskuksen, sittemmin Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskuksen toiminnanjohtajana hän toimi lähes 20 vuotta – näköalapaikalla ja vaikuttajana esittävien taiteiden rakenteiden kehitykseen.

Sanna Rekola jäi eläkkeelle tammikuussa 2025.

Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultainen kunniamerkki valkoisella nauhalla annetaan erittäin etevästä, koko maan teatterielämän hyväksi suoritetusta toiminnasta.