Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/Elina Pirisen Doves and Bloods palkittiin Hangossa

Elina Pirisen Doves and Bloods palkittiin Hangossa

Doves and Bloods © Jussi Ulkuniemi

Libidian Wondersin ja Viiruksen yhteistuotanto palkittiin Antonia-palkinnolla kesäkuun alkupuolella Hangö Teaterträff -festivaalilla.

Antonia-palkinto jaetaan joka vuosi teokselle, joka on osoittanut taiteellista rohkeutta ja monipuolisuutta suomenruotsalaisen teatterin kentällä. Tänä vuonna palkinnon sai Viiruksen ja Libidian Wondersin yhteistuotanto Doves and Bloods. Teoksen on ohjannut Elina Pirinen.  

20. Antonia-palkinto jaettiin Hangö Teaterträff -festivaalin aikana 6.-8.6.2025. Valinnan teki raati, johon kuuluivat  elokuva-alan ammattilaiset Kaya Pakaslahti, Malin Nyqvist ja Titus Poutanen. Raati kuvailee palkittua teosta seuraavasti: 

Doves and Bloods maalaa liikkeen, äänimaailmojen ja kuvien avulla monitaiteellisen mestariteoksen, joka leikittelee hengen ja lihan, seksuaalisuuden ja kuoleman välisellä jännitteellä. Aivan kuten Stravinskyn kevätuhrit saattoivat tyrmästyttää Pariisin vuonna 1913, Doves and Bloods yhdistää ylevän ja hyperfyysisen, lähes ällöttävän muistutuksen omasta lihallisuudesta. Kaleidoskoopin tavoin esitys antaa inhimillisen kokemuksen jumalallisuuden ja kauneuden yhdistyä ja löytää intertekstuaalisuuden vuosisatoja kattavasta inhimillisestä taiteen tekemisestä.

Kokonaisvaltaiset äänimaisemat ja elokuvamaiset kuvakompositiot kuljettavat meidät lynchmaisesta elämän alusta italialaiseen renessanssiajan taideteokseen, jossa kiimaiset paholaiset houkuttelevat meidät pimeisiin oviaukkoihin, ja laskeutuvat Roy Anderssonmaiseen kuvaelmaan, jota säestää lastenorkesteri vaskipuhaltimineen. Siitä välittyy inhimillisyys, johon vain homo sapiens pystyy; se on ahdistunut ja samalla leikkisä, innovatiivinen ja älykäs.

Doves and Bloods tekee vaikutuksen fyysisyydellään ja epätavallisen rohkealla yleisökontaktillaan: vauvoja syntyy, himoa sytytetään ja taisteluita käydään, ja kaiken tämän keskellä paijauksia vailla olevat koirat heittäytyvät puolustuskyvyttöminä yleisön päälle.”

Ehdolla Antionia-palkinon saajaksi oli muiden muassa myös koreografi Sara Grotenfeltin ja kuvataiteilija Anna-Sofia Nylundin Croquis, piirustusesitys.