Ville ja Jessica juoksevat toisiaan kohti rannalla. Villen kasvot muistuttavat jonglööri Ville Waloa. Sooloesityksessä vuorovaikutus on fiktiivistä.
”Tämä ei ole pari”
Ville ja Jessica juoksevat toisiaan kohti aurinkoisella autiolla rannalla. Jessica on onnellinen. Ville on onnellinen. Kaikki on hyvin. Pienet pörröiset valkoiset pilvet leijuvat taivaalla. Jessicalla on naisen kasvot ja miehen vartalo. Villellä on miehen kasvot ja naisen vartalo. Jessica näyttää siltä kuin hän olisi hiusleikkuun harjoituspää. Villen kasvot muistuttavat jonglööri Ville Waloa. Kaikki on täydellistä. Aallot vyöryvät hiekalle. Ville ja Jessica ovat unohtaneet menneet haavansa. He rakastavat toisiaan. He ovat onnellisia. Tuuli hulmuuttaa heidän hiuksiaan. Jotain pahaa täytyy tapahtua pian.
Ville Walo: Ceci n’est pas un couple
Näyttämöesitys
Näyttämöllä ei esiinny kahden henkilön pari, emmekä näe tosielämän parisuhdetta. Manipulaatio, suostumus ja identiteetti nousevat näyttämölle. Esitys tarttuu ajankohtaiseen keskusteluun ihmissuhteiden ja itsemäärittelyn kuumista kysymyksistä. Itsen ja toisen välistä rajaa koetellaan hellyyden ja väkivallan teoilla. Sooloesityksessä vuorovaikutus on fiktiivistä ja näennäistä.
Esiintyjän käsitellessä elotonta nukkea partnerinaan näemme, miten kahden yksilön välinen raja piirtyy, ylittyy ja hajoaa. Minuus määrittyy suhteessa partneriin, jolle jää rakastetun, fetisoidun tai rikotun kuvitteellinen rooli. Virtuaalisuus heijastuu myös esityksen tekoälyavusteisesti muokatuissa kuvissa. Niissä on aina jotain epäinhimillistä, väärää tai liiallista.
Skenografia: Anne Jämsä