MimoArtin esityksessä taide kohtaa nuoret kunnioittaen kaikkien kokemusta. Taidetestaajat-ohjelma on paljon muutakin kuin taidekasvatusta: se on sivistyksellistä ja koulutuksellista tasa-arvoa, demokratiakasvatusta parhaimmillaan.
Teksti: Sanna Kangasluoma
Taidetestaajat, kansallinen kulttuurikasvatusohjelma kaikille Suomen 8.-luokkalaisille on ollut käynnissä jo vuodesta 2017 alkaen. Kaikkia taidelajeja museoista musiikkiin ja oopperasta sirkukseen on kokeiltu.
Miljoonas taidetestaus osui MimoArt Companyn Body Notes -esitykseen Stoassa. Tammikuussa Stoaan oli saapunut kahdeksasluokkalaisia muun muassa Sipoonlahden koulusta. Opettaja Salla-Roosa Häme sanoi odottavansa innolla, miten oppilaat suhtautuvat poikkitaiteelliseksi kuvailtuun, ei niin perinteiseen tanssiesitykseen.
Stoan aulassa esityksen alkua odottaneet Noa, Aaro, Joel ja Verner – nyrkkeilyä, jalkapalloa ja jääkiekkoa harrastavat pojat – eivät oikein tienneet mitä odottaa, ja taide ylipäänsä tuntui melko vieraalta heidän maailmassaan.
Kun nuoret etsiytyivät paikoilleen katsomossa, ohjaaja Mimosa Lindahl pohjusti tulossa olevaa ja jutteli yleisön kanssa kohdaten nuoret aidosti. Ennen esitystä on tarkoituksenmukaista avustaa nuoria vastaanottamaan esitys, jäsentämään kokemusta ja ylipäätään kommunikoimaan kunnioittavasti ihmisten kesken.
“Yleisötyössämme on paljon kyse kohtaamisesta. Nuori täytyy kohdata siellä missä hän on… ei sieltä käsin, missä ajattelemme että hänen tulisi olla”, Lindahl muistuttaa.
Katsojista tekijöiksi
Body Notes ei ole mikään itsestään selvä teos taidetestaajille tai kenellekään. Se osoittautui kuitenkin sopivan hämmentäväksi sekoitukseksi vauhtia, rajojen ylittämistä, herkkyyttä ja rajuutta, volyymia ja minimalismia, pitämään nuorten mielenkiinnon yllä.
Välillä katsomossa oli hiirenhiljaista, välillä kuului kohahduksia tai satunnaisia kommentteja. “Ei tässä oo mitään järkeä”, mutisi joku.
Esityksen jälkeen nuoria kutsuttiin taiteilijoiksi taiteilijoiden rinnalle ja he pääsivät suunnittelemaan lavalle oman visuaalisen minispektaakkelin MimoArtin taiteilijoiden ja esiintyjien tukemana. Luokkatoverit kannustivat, ja tämä oli monien mielestä paras osuus.
Pitkälle viety nuorten osallistaminen on MimoArtin vahvuus.

“Nuorten osallistaminen luomisprosessiin lisää ymmärrystä juuri koetusta esityksestä. Se voi myös rohkaista nuoria luovaan toimijuuteen tulevaisuudessa”, teatteri-ilmaisun ohjaajan ja teatteriopettajan koulutuksen saanut Lindahl sanoo.
Juuri näin kävi Stoassa. Taidetestaajat täytti paikkansa, kun kaksi ennen esitystä epäilevästi suhtautuneista pojista uskaltautui lavalle kokeilemaan tanssijana esiintymistä nuorten omassa esityksessä.
Mitä jos taidetestausta ei olisi
Sipoonlahden koulun opettaja Salla-Roosa Häme pohti, että jos taidetestausta ei olisi, 8-luokkalaisten yleissivistykseen jäisi aika iso aukko. Taidetestaajat antaa monipuolisen mahdollisuuden tutustua taiteeseen ja kulttuuriin. Lisäksi Taidetestaajat on hyvä kasvatuksellinen tilaisuus.
“Tässä yhdistyy koulun seinien ulkopuolelle lähteminen, tapakasvatus, se miten käyttäydytään, siihen että koetaan erilaisia elämyksiä ja nähdään, millaista tarjontaa maailmalla on antaa”, Häme kuvailee.
Koulun tyttöjen mielestä ilman Taidetestaajia ei tulisi itse käytyä tällaisissa esityksissä. “Pääsee kokemaan erilaista taidetta, ja on mahdollisuus saada uusia kokemuksia tällä tavalla helposti”, sanoivat Lotta, Veera, Matilda, Maisa ja Eloise.
Yleisöpohjan laajentamista tarvitaan
MimoArt Company kertoo pystyneensä laajentamaan merkittävästi yleisöpohjaansa Taidetestaajien ansiosta.

“Kun mietimme, millä keinoin saamme nuoret jokseenkin vaikeiden teostemme imuun, kirkastui entistä selkeämmin myös se, miten kokemattomampi aikuiskatsojakin löytäisi reittinsä antautua teoksillemme”, kertoo Mimosa Lindahl. Moni opettajakin vierailee ensimmäistä kertaa nykytanssikatsomossa.
MimoArtin kaltaiselle toimijalle, joka ei saa ryhmän ylläpitoon valtionrahoitusta, Taidetestaajilla on valtava taloudellinen merkitys. “Tehdessämme viimeisintä kantaesitystämme, Stoan kanssa yhteistuotettua Pipes & Hoses -teosta, pystyimme luottamaan siihen, että saamme työryhmälle palkat maksettua, kun tiesimme Taidetestaajien kanssa ennalta sovitun lippumäärän pitävän”, Lindahl sanoo.
Viimeisen parin vuoden aikana Taidetestaajat ovat muodostaneet lähes 60 % MimoArtin esityksistä ja katsojista. Ilman Taidetestaajia esitysmäärät olisivat paljon alhaisempia, kertoo Lindahl.
Mistä saadaan kulttuurinkuluttajia ja luovia tekijöitä tulevaisuudessa?
Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman jatko on kuitenkin vaakalaudalla. Ohjelman rahoittajat Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden ovat ilmoittaneet, että ohjelman säätiörahoitus päättyy kesän 2027 jälkeen. Valtionrahoitus olisi välttämätöntä toiminnan jatkamiseksi.
Valtio olikin mukana rahoittamassa ohjelmaa jonkin aikaa, mutta jättäytyi pois vuonna 2024.
Syyskuussa 2025 julkaistu raportti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuudesta tunnistaa taidetestauksella olevan laajoja yhteiskunnallisia vaikutuksia nuorten hyvinvointiin, osallisuuteen, tulevaisuudenuskoon ja demokratiataitoihin sekä koulujen taideopetukseen.
“Korkealaatuinen taide ja sen yhteyteen ammattitaidolla toteutettu yleisötyö synnyttää dialogia, toiseuden ymmärtämistä, uuden oppimista, opitun uudelleen jäsentämistä. Se kehittää tunnetaitoja, kuuntelua ja luovaa ajattelua. Taiteen keinoin rakennetaan ymmärrystä ihmisyydestä, menneestä, nykyisestä ja tulevista maailmoista sekä siltoja erilaisuuden yli”, pohtii Mimosa Lindahl.
“Ilman Taidetestaajien tuomaa monimerkityksellisesti ja -ulotteisesti vaikuttavaa toimijuutta pelkään yhteiskuntamme polarisoituvan entisestään”, hän jatkaa.
“Olen huolissani taidekentän tulevaisuudesta, jos emme kasvata uutta katsojasukupolvea kotimaahamme”, hän toteaa.
Taidetestaajat-toiminta tavoittaa poikkeuksellisen laajasti nuoria, mukaan lukien ne, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta kokea taidetta. Merkittävä osa osallistujista saa ensimmäisen kokemuksensa taiteesta, esimerkiksi teatterista tai taidemuseosta juuri tämän ohjelman kautta.
Rahoituksen turvaaminen lähettäisi myönteisen viestin siitä, että kulttuuriset investoinnit lapsiin ja nuoriin nähdään strategisena prioriteettina ja keskeisenä osana sivistysyhteiskunnan rakentamista.
Vaikuttavuusselvityksen mukaan Taidetestaajat-ohjelma tuo taiteelle uutta yleisöä ennenkokemattomalla volyymilla, sekä luo jatkuvaa työtä taiteilijoille. Jos Taidetestaajat-ohjelma loppuu, se tuntuu nykyisessä kulttuurin rahoitustilanteessa lähes kuoliniskulta MimoArtin kaltaiselle vapaalle ryhmälle, jonka teosten tuottaminen on aina suuri taloudellinen riski.

