Sirkuslajeja ovat esimerkiksi akrobatia, ilma-akrobatia, tasapainoilu, jongleeraus ja esinemanipulaatio, klovneria, taikuus sekä eläinten koulutus.
Sirkuslajeja voidaan ajatella sirkustaitoina. Niitä nimetään ja ryhmitellään eri tavoin riippuen siitä puhutaanko perinteisen vai nykysirkuksen näkökulmasta ja nimeäminen vaihtelee myös eri sirkuskoulujen, harrastajien ja ammattilaisten käytössä. Uusia sirkuslajeja ja -välineitä kehitetään myös koko ajan. Tällä sivulla avaamme muutamien yleisimpien sirkussanojen taustoja.
Cyr-rengas (roue Cyr) on alumiininen tai teräksinen rengas, jonka reunoista akrobaatti pitää kiinni tehdessään liikesarjoja pyörivällä renkaalla. Välineen nykyinen suosio ja nimi ovat peräisin Daniel Cyriltä, joka esiintyi sillä Cirque Éloizen Pohjois-Amerikkaa, Eurooppaa ja Aasiaa vuosina 1997–2002 kiertäneessä tuotannossa. Cyr-rengasta opetetaan sirkuskouluissa ja nuorisosirkuksissa Suomessakin ja täällä on useita Cyr-akrobatian taitureita, kuten Oskar Rask, Juho Sarno, Armas Lintusaari ja Aino Savolainen.
Klovneria
Klovnit ja sirkus löysivät toisensa vasta 1800-luvulla. Klovnin tehtäväksi sirkusesityksessä tuli jännitteiden purkaminen vaarallisten ja jännittävien ohjelmanumeroiden jälkeen ja yleisön viihdyttäminen sillä aikaa, kun maneesia valmisteltiin seuraavaa numeroa varten. Klovni loi yhteyden katsomon ja maneesin välille. Sirkusklovnerian rinnalle kehittyi teatteriklovneria. Nykyään klovnihahmot ja heidän esityksensä ovat monimuotoisia ja kokeilevia.
Perinteisiä klovnityyppejä sirkuksessa ovat augusti, valkoinen klovni ja kulkuriklovni. Perinteisessä sirkuksessa puhutaan myös paussiklovnista ja kaskadööristä. Klovni voi olla myös näiden hahmojen yhdistelmä, tai jotain ihan muuta. Sirkustaiteilijat Hanna Terävä ja Jenni Kallo tunnetaan taitavina klovneina.
Kuolenmanpyörässä akrobaatit juoksevat runkopalkin molemmissa päissä olevien renkaiden sisä- tai ulkopuolella saaden koko laitteen pyörimään ja tekevät laitteen päällä huimia tasapainoilutemppuja. Väline kehitettiin Yhdysvalloissa 1930-luvun alussa ja sen varhaisia versioita esitti usein vain yksi taiteilija vastapainon avulla. Vakavien onnettomuuksien vuoksi väline katosi sirkuksista, kunnes se teki paluun 1970-luvulla nykyisellä nimellään. Suomessa kuolemanpyöräesityksiä tekee esimerkiksi SpinSane-ryhmä.
Nuorallatanssi. Nuora on yksi tasapainoilun ikonisimmista lajeista sirkuksessa – sen uhkarohkeita taitajia arvostettiin jo antiikin Kreikassa ja Roomassa.
Tasapainoilla voi moneen eri tyyliin. On löysä nuora ja kireä nuora, joka jakautuu vielä nuorallatanssijoihin ja korkealla nuoralla kävelijöihin. Matalammalla nuorallatanssijat käyttävät usein apuvälineenä eri mallisia viuhkoja tai sateenvarjoja, joista saa tasapainoiluun ilmasta tukea. Matalalla voi myös ottaa enemmän riskejä ja tehdä vaikeampia temppuja – hyppyjä, voltteja ja tanssillisempia liikkeitä. Korkeita paikkoja ylittävät nuorallakävelijät pitelevät käsissään 10–20-kiloista tasapainotankoa, joka ankkuroi artistin nuoraan antaen vakautta ja pelivaraa tasapainon haussa.
Nuorallatanssijat Hanna Moisala ja Sanja Kosonen ylittävät Oulujoen Merikosken 22.8.2026 Lumo Companyn teoksessa Ylitys.
Rhönrad (saksanpyörä, German wheel) on voimistelua pyörivässä renkaassa. Se on Saksasta kotoisin oleva kilpailu- ja näytöslaji ja välineellä esiinnytään myös sirkusnäyttämöillä.
Rhönrad-voimistelurengas on valmistettu kahdesta rinnakkaisesta metallivanteesta, joita yhdistää kuusi puolaa. Rhönrad on patentoitu Saksassa vuonna 1925. Suojatun nimensä se on saanut syntypaikkansa Rhön-vuoristoalueen mukaan. Laji esiteltiin Berliinin olympialaisissa 1936. Sen harrastus hiipui maailmansotien aikana, mutta on sittemmin levinnyt kymmeniin maihin ympäri maailman. Suomessa rengasvoimistelun harrastajia ja ammattilaisia on varsinkin Varsinais-Suomessa.
Trampoliinilla hypitään ja tehdään ilmassa akrobaattisia liikkeitä, kuten voltteja ja kierteitä. Sirkuslajina se edellyttää ja kehittää rytmitajua, avaruudellista hahmottamista sekä kehonhallintaa.
Ihminen on rakennellut erilaisia ponnahduslautoja ja hyppylaitteita vuosisatojen ajan. Maailman ensimmäiset trampoliinit nähtiin mahdollisesti inuiittien valaanpyyntijuhlissa Pohjois-Alaskassa, jossa ne valmistettiin mursun- tai hylkeennahasta. Länsimaiseen kulttuuriin trampoliini tuli 1930-luvulla, kun yhdysvaltalainen voimistelija ja uimahyppääjä George Nissen alkoi rakennella hyppylaitteita harjoitusvälineikseen. Suomessa trempoliiniakrobatiaa tekee esimerkiksi Rauli Dahlberg.
Vipulauta-akrobatia on vauhdikasta ja näyttävää. Vipulaudalla esiintyy vähintään kaksi akrobaattia, joista toinen lennättää vuorollaan toisen ilmaan laudan avulla. Yleensä vipulaudalla esiintyvässä ryhmässä on useampia akrobaatteja. Vipulaudalla voidaan hyppiä joko korealaista lautaa, jossa kaksi hyppääjää seisoo laudan eri päissä ja he lentävät vuorotellen, tai unkarilaista vipulautaa, jolloin lentäjä seisoo laudan toisessa päässä ja toiseen päähän hyppää 1–2 akrobaattia singoten laudan toisessa päässä seisovan lentäjän ilmaan. Tukholman taideyliopiston sirkuslinjalla on maineikas vipulautakoulutus ja lajia opetetaan useissa sirkuskouluissa Suomessakin.
Lisää sirkussanoja ilmestyy tälle sivulle tuota pikaa.
Sillä välin: pidä pallot ilmassa!
