Circus & Dance Finland ja Tanssiteatteri Hurjaruuth järjestivät Kansainvälisenä tanssin päivänä 29.4. yhteistyössä tilaisuuden, jossa pohdittiin tanssin ekosysteemin tilaa. Puheenvuoronsa pitivät tanssitaiteilijat Leena Harjunpää, Johannes Purovaara, Sophia Wekesa ja Jyrki Karttunen. Heidän jälkeensä olivat vuorossa viisiminuuttiset open mic -puheenvuorot.
Tanssin ekosysteemi koostuu erilaisista rakenteista, kuten tanssiryhmistä ja -yhteisöistä, rahoituksesta, koulutuksesta, tutkimuksesta sekä tanssin muodoista ja ammateista – myös yleisöistä. Ekosysteemi tarkoittaa myös enemmän kuin pelkkiä rakenteita: se on niiden välistä vuorovaikutusta, virtausta ja synkronoitumista toisiinsa.
Kaikki tanssin ammattilaiset toivotettiin tervetulleiksi Kansainvälisen tanssin päivän tilaisuuteen. Kokosimme yhteen, mitä teemoja ja näkökulmia puheenvuoroissa nousi esiin.
Johannes Purovaara: Tanssin ekosysteemi juurtuu arkipäivän yksityiskohtiin
Puheenvuorojen sarjan aloitti tanssija-muusikko Johannes Purovaara. Hän toi esiin, että tanssin ekosysteemi ei välttämättä avaudu parhaiten systeemin ison kuvan pohtimisena, vaan sen merkitykset sekä ilmenemisen ja kehittymisen muodot voidaan nähdä sattumanvaraisissa, arkipäiväisissä yksityiskohdissa.
Purovaara kertoi tähän liittyen anekdootin, joka liittyy Kajaanissa vuosina 2002–2024 toimineeseen esittävän taiteen tila Generaattoriin. Rakennuksessa toimi useampia esittävän taiteen toimijoita, mm. nykytanssin tuotantoryhmä Routa Company.
Tilat olivat aiemmin toimineet Kajaanin kaupunginteatterin pienenä näyttämönä. Kun kaupunginteatterilla oli ollut käytössään Kajaanin pääkadulle avautuva julkisivu ja ovi yleisön sisäänkäyntiä varten, Generaattorin ja Routa Companyn vuokraamat tilat rajoittuivat niin, että kaikkien – sekä esiintyjien että yleisön – sisäänkäynniksi piti ottaa vanha näyttämön takaovi, joka sijoittui sisäpihalle.
“Vaikka Generaattorin toiminta ja tilat laajenivat, ovi pysyi sisäpihalla. Kun tilassa oli toimittu jo vuosia, vanha yleisölämpiön ja lipunmyyntitiskin tila oli muutettu pukuhuonetilaksi ja päinvastoin”, Purovaara kertoi.
Hän toi esiin ajatuksen, että tämä sattumanvarainen asioiden eteneminen saattoi olla syynä siihen, miksi moni kajaanilainen ei koskaan tullut tutuksi Generaattorin kanssa. Sisäänkäynnin sijainti oli sisäpihalla piilossa.
Vaikka Generaattorin toiminta ja tilat laajenivat, ovi pysyi sisäpihalla.
“Tämä teknikko Juho Hannikaiselta kuulemani anekdootti tuli mieleeni ekosysteemin kysymyksestä. Ekosysteemi on pienistä, sattumanvaraisista asioista jatkuvasti elävä ilmiö. Arkisilla, pienimuotoisilta tuntuvilla asioilla saattaa olla iso merkitys ekosysteemin kokonaisuuksien muodostumisessa”, Purovaara sanoo.
“Sen sijaan, että yrittäisi katsoa ekosysteemiä ulkopuolelta käsin, on tärkeää myös nähdä, että me kaikki tanssin toimijat muokkaamme ekosysteemiä koko ajan. Me kaikki olemme ilmentymiä siitä, mitä tanssin ekosysteemille kuuluu”, Purovaara summaa.
Esittävän taiteen tila Generaattori lopetti toiminnan Raatihuoneentorin vanhassa rakennuksessa keväällä 2024. Toimijat ovat siirtyneet Taidekampukselle Satamakadulle.
Sophia Wekesa: Tanssilla on voima muuttaa maailmaa
Tanssija, DJ ja kulttuuriaktivisti Sophia Wekesa lähti puheenvuorossaan liikkeelle jamaikalaisen katutanssilajin, dancehallin kulttuurista. Siitä, kuinka dancehall sijoittuu tanssilajina marginaaliin paitsi glogaalissa järjestelmässä, myös Jamaikalla. Dancehall on vapauden tanssia, köyhän ja mariginalisoidun yhteisön kulttuuria, jossa on jatkuvana pyrkimyksenä vapautua sortavista rakenteista.
Me elämme rankkoja aikoja myös Suomessa. Tilat tanssikulttuurille puuttuvat tai niitä on vähän. Kisahalli on ollut katutanssijoille tärkeä paikka, jossa on treenattu, kohdattu, verkostoiduttu, ihastuttu ja eletty. Mutta pian rakennus on menossa remonttiin.
“Minua haittaa suomalaisessa kulttuurissa se, että lupa olla äänekäs puuttuu”, Wekesa sanoi. “Toivoisin, että kun meillä on pari kuukautta kesää, niin voisi blaastata musiikkia ja jorata ulkona. Lopun aikaa vuodesta voimme jorata sisällä – eli tarvitsemme myös treenitiloja.”
Nuoret eivät enää osaa tanssia klubeilla, koska kaikki kuvataan ja esillä oloa kontrolloidaan.
Wekesa tuo esiin myös huolensa siitä, että nuoret eivät enää osaa tanssia klubeilla, koska kaikki kuvataan ja kaikkea esillä oloa pyritään jatkuvasti kontrolloimaan. “On aika villiä, että meillä on vihdoin nuori sukupolvi, jota voi syyttää tylsyydestä!” Wekesa totesi.
Hänen mukaansa kansalaistaidot, jotka liittyvät tanssimiseen, ovat uhattuina. Se, mitä tanssimisen kautta voi oppia elämästä. Parhaimmillaan tanssi on kuitenkin iloa ja vapautumista. Se on antifasismia itsessään.
Ekosysteemissämme tunnutaan unohtavan, miksi tanssi on tärkeää. Tanssilla on voima muuttaa maailmaa. Tanssin voima on nautinnossa. Tanssi on elämää itsessään.
“Suomessa on kasvamassa sukupolvi, joille seksikäs liike ja nautinto omasta liikkeestä on vaikeaa. Miksi menisin katsomaan esitystä, josta esiintyjä itsekään ei tykkää?” Sophia Wekesa kysyi.
Hän toivoo, että suomalainen tanssin kenttä tunnistaisi vastuunsa tässä ajassa. Meidän pitää uskoa tanssin parantavaan voimaan, ottaa tilaa, olla äänekkäitä ja rakentaa siltoja, vaikka kaikkein yksinkertaisimmilla two-step-askeleilla. “Eli käyttää tanssia siihen, mihin keskustelu ei selkeästi tänä fasistisena aikana yllä”, tanssija-DJ sanoi. “Dance is life and life should be dancing.”
Leena Harjunpää: Voisimme parantaa yhteisöllisyyttä
Tanssitaiteilija Leena Harjunpää kuvasi puheessaan tanssitaiteilijan työtä. Hän luotsaa ryhmäänsä yhdessä äänisuunnittelija Jouni Tauriaisen, valosuunnittelija Eero Erkamon ja pukusuunnittelija Joona Huotari-Andreoun kanssa. Vuodesta 2018 asti Leena Harjunpää Co on toiminut yhteistyössä Kultuuritehdas Korjaamon kanssa. “Olemme toteuttaneet sinne esityksiä vuokraten heidän tilojaan”, Harjunpää kertoi.
Ryhmä toimii ilman pysyvää toiminta-avustusta, joten jokaiselle teokselle haetaan rahoitus erikseen. Vaikka tukea ei aina saada, työryhmä on sitoutunut toteuttamaan teoksia mahdollisuuksien mukaan myös taloudellisten riskien kautta.
“Varsinainen taiteilijan arki on mielestäni todella erilaista kuin joskus nuorempana ajattelin. Tähän kuuluu paljon enemmän tuotannollista työtä, joka välillä jopa syrjäyttää sen konkreettisen luomisen tai työkunnon ylläpidon”, Harjunpää sanoo.
Yleisöpalautteet ovat koskettaneet ja tuoneet merkitystä. Esimerkiksi kuolemateemainen esitys What About Death on kirvoittanut yleisöä kertomaan Harjunpäälle esityksen jälkeen omia kuolemaan liittyviä kokemuksiaan. “Tanssiteosten abstraktius antaa yleisölle mahdollisuuden käsitellä teemoja omista lähtökohdistaan ilman, että joku on pureskellut niitä täysin valmiiksi”, Harjunpää muotoili.
Ehkä sisäpuoli on vain illuusio ja kaikki puuhastelemme omissa ympyröissämme.
“Usein tuntuu, että olen ulkopuolella kaikesta, vaikka en toisaalta tiedä ja tunnista, mikä tanssin kentällä sitten olisi sisäpuoli. Ehkä sisäpuoli on vain illuusio ja kaikki puuhastelemme omissa ympyröissämme omilla työpisteillämme, vailla sen kummempaa verkkoa. Kuitenkin ajattelen, että meillä on varaa parantaa yhteisöllisyyttä ja sen tuntua, pieninkin teoin”, hän sanoi.
Leena Harjunpää avasi, että vaikka tanssi tuntuu paikoin ammattina mahdottomalta, on se jollain mystisellä tavalla osoittautunut hänen omassa elämässään ihan mahdolliseksi. Asiat eivät aina mene oman toiveen tai oletuksen mukaan ja erilaisiin tilanteisiin täytyy adaptoitua. ”Mutta tanssin tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Siinä on ihmisen ydin läsnä, lujana ja herkkänä, aukinaisena ja rohkeana.”
Jyrki Karttunen: Vaikutteet, ajatukset ja ihmiset virtaamaan ekosysteemin sisällä
Puheenvuorossaan Jyrki Karttunen käsitteli tanssin ekosysteemin nykytilaa ja sen rakenteellisia haasteita erityisesti vapaan kentän ja VOS-toimijuuden näkökulmasta.
Hän nosti esiin huolen siitä, että alan sisällä erilaiset ihmiset, ajatukset ja toimintatavat eivät liiku riittävästi, mikä kaventaa koko tanssikentän elinvoimaa ja monimuotoisuutta. Karttunen tarkasteli erityisesti vapaan kentän epävarmoja työolosuhteita ja sitä, kuinka erilaiset työehdot luovat kuilua vapaan kentän ja VOS-toimijoiden välille.
“Vapaalla kentällä hyväksytään huonoja työolosuhteita ja -ehtoja sen varjolla, että ehkä sitten joskus. Vos-toimijat ovat puolestaan työnantajan roolissa velvollisia noudattamaan työehtosopimuksia ja lakeja.”
Vapaan kentän toiminnan näkökulmasta tämä näyttäytyy vaikeana ja jäykkänä järjestelmänä, vaikka työehtosopimukset ovat työn tekemisen oikeuksia ja velvollisuuksia yhteisesti määrittelevä järjestely. “Tästä vapaan kentän ja VOSin välisen virtauksen puutteesta syntyy liikkumattomuutta molempiin päihin. Tekijät eivät liiku”, Karttunen sanoi.
Puheenvuorossa pohdittiin myös sitä, miten tanssitaiteen rakenteet ja koulutusjärjestelmät ohjaavat taiteellisia ihanteita ja kaventavat ilmaisun moninaisuutta. Karttunen peräänkuulutti Teatterikorkeakoulun ja Zodiak – Uuden tanssin keskuksen rinnalle lisää erilaisia koulutuspolkuja, tuotantorakenteita ja taiteellisia painotuksia, jotta kentälle syntyisi enemmän tilaa erilaisille tekijöille.
“Minä ajattelen, että vapaa kenttä voisi olla aidommin paikka toimia ”vapaana” etsiä omaa ääntä, tyyliä ja suuntaa ennen matkaa jonnekin muualle tai vapaalla kentällä kasvamista. Nyt suuntaa muualle ei kuitenkaan juuri ole, ja vapaa kenttä on valtaosin päätynyt ylläpitämään illuusiota omasta vapaudestaan.”
Pedagogisesti vaikuttavampaa olisi muuttaa omaa toimintatapaa, eikä odottaa muiden muuttuvan.
Lisäksi Jyrki Karttunen korosti yleisösuhteen merkitystä ja tarkasteli kriittisesti asetelmaa, jossa tanssitaide nähdään helposti yleisöä opettavana tai siitä etääntyvänä. Hänen mukaansa tanssikentän tulisi aktiivisemmin pyrkiä kohtaamaan erilaisia yleisöjä ja rakentaa vuorovaikutusta heidän kanssaan.
”Ajattelen, että pedagogisesti vaikuttavampaa saattaisi olla muuttaa omaa toimintatapaa, eikä odottaa muiden muuttuvan.”