Etusivu/Ilmoitustaulu/Suomen Kulttuurirahaston elokuun haku

Suomen Kulttuurirahaston elokuun haku

Kulttuurirahaston Elokuun haku käynnistyy maanantaina 10.8.2026. Elokuun haussa ovat vielä tänä vuonna haettavissa:

  • Liikkuvuusapurahat taiteilijoille ja taidekriitikoille
  • Maailma näyttämölle
  • Residenssiapuraha

Siirrymme syksyllä 2026 yhteen hakuaikaan, ja lokakuusta 2026 alkaen sekä maakuntarahastojen että keskusrahaston apurahoja voi hakea yhdessä valtakunnallisessa haussa.

Poikkeuksena yhteiseen hakuun taiteilijoille ja taidekriitikoille suunnattuja liikkuvuusapurahoja voi lokakuusta 2026 alkaen hakea joustavasti ympäri vuoden, ja päätökset tehdään kolme kertaa vuodessa. Vielä tänä kesänä liikkuvuusapurahat ovat kuitenkin entiseen tapaan haettavissa Elokuun haussa 10.–31.8. välisenä aikana. Apurahat on tarkoitettu Suomen ulkopuolella tapahtuvasta kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien liikkuvuuskulujen kattamiseen.

Kulttuurirahaston Maailma näyttämölle -apurahat on tarkoitettu näytelmien kääntämiseen ja esittämiseen. Tavoitteena on saada suomalaisiin teattereihin 30 uutta, oman aikamme näytelmää eri puolilta maailmaa. Apurahaa on jaettu vuodesta 2022 alkaen, ja tällä kierroksella jaetaan hankkeen viimeiset apurahat.

Kulttuurirahaston residenssiohjelman haku aukeaa elokuussa

Kulttuurirahaston residenssiohjelma, SKR Residencies, on yksi Euroopan laajimmista taiteilijoille suunnatuista residenssiohjelmista. Monipuolinen kohdevalikoima tarjoaa ainutlaatuisia mahdollisuuksia työskentelyyn erilaisissa kulttuuriympäristöissä ja tukee taiteilijoita kansainvälisten verkostojen rakentamisessa.

Residenssiohjelma myös päivittyy vuosittain. Ensi vuodelle haettaviin residensseihin voi työskentelyapurahan lisäksi hakea enintään 2 000 euron kuluapurahaa residenssijakson aikana syntyviin kuluihin.

Elokuun haku: 10.–31.8.2026 klo 16 asti