Etusivu/Esityskalenteri/Iiro Näkki: Paperia

JoJo esittää Iiro Näkki: Paperia

Nykytanssia, sirkusta ja parkouria yhdistelevä Paperia käsittelee säilyttämisen ja identiteetin teemoja nopeasti muuttuvassa urbaanissa kulttuurissa.

”Paperia” on nykytanssiteos teemoinaan muisti, säilyttäminen ja identiteetti nopeasti muuttuvassa urbaanissa kulttuurissa. Teos muodostuu lyhyistä kohtauksista ja tunnelmakuvista, joissa eri liiketekniikat – nykytanssi, sirkus, parkour – sulautuvat toisiinsa. Materiaaleina teos käyttää lankaa ja metallia, vanhaa ja uutta, kylmää ja pehmeää.

”Minulle teosprosessi alkoi suvussa kulkeneen vanhan neulontatekniikan opiskelusta. Aloin harjoitella katoavaa käsityötapaa pitääkseni sitä elävänä tulevaisuudessa. Neuloessani minusta  tuntui että asia joka voisi olla mitä suurimmassa määrin omani onkin minulle vierasta, osa katoavaa maailmaa.”

Iiro Näkin nuorille suunnattu sooloteos ”Paperia” on Playground Co.:n esikoisteos, joka saa ensi-iltansa toukokuussa 2026.

Päivänäytökset ovat ensisijaisesti Taidetestaajille, mutta osaan niistä on lippuja myös muulle yleisölle. Perjantain iltaesitys on kokonaan avoin kaikelle yleisölle.

Koreografi ja esiintyjä: Iiro Näkki | Äänisuunnittelu: Touko Kemppainen | Valokonsultaato ja toteutus: Mikko Kaukonen | Historioitsijan konsultaatio: Jenni Räikkönen | Tuotanto: Hitaat Liikkeet ry / Playground Co. & JoJo – Oulun Tanssin Keskus | Teosta tukemassa Taike -Taiteen Edistämiskeskus, Vivicas Vänner