Tiedotuskeskuksen perustamien sirkuksen ja tanssin asiantuntijaryhmien tarkoituksena on tuoda monipuolisesti kentän ääntä toiminnan tueksi ja keskusteluihin tiedotuskeskuksen palveluista. Mitä kaikkea Tiekkarin toiminnassa tulisi asiantuntijaryhmien mielestä ottaa huomioon? Jututimme kahta asiantuntijaa.
Teksti: Emma Vainio
Muutaman kerran vuodessa kokoontuvissa ryhmissä on seitsemän sirkus- ja seitsemän tanssialan asiantuntijaa: mukana on taiteilijoita, taiteellisia johtajia, tuottajia ja ohjaajia.
Tanssin asiantuntijaryhmään kuuluvalla Mikko Makkosella on vahvat juuret vapaan kentän tanssijana ja koreografina. Keväästä 2020 lähtien hän on toiminut Tanssiteatteri Minimin toisena taiteellisena ja tuotannollisena johtajana.
Kaikki yhdessä kehittämään tanssin valtakunnallista asemaa – perspektiivistä, positiosta tai rakenteesta huolimatta
“Olen päässyt onnekkaasti toimimaan vielä aika lyhyen urani aikana jo monessa erilaisessa roolissa tanssin kentällä – sekä freelancer-taiteilijana että valtionosuuden piirissä toimivan teatterin johdossa”, Makkonen sanoo. “Uskon, että taustani puolesta minulla on monipuolisesti annettavaa asiantuntijaryhmissä käytäviin keskuskeluihin.”

Hän painottaa, että kaikenlainen tanssin tunnettuuden ja saavutettavuuden lisääntyminen on alalla kaikkien etu, olipa kyseessä freelancer-taiteilija tai VOS-teatteri.
“On tärkeää, että olemme kaikki yhdessä kehittämässä tanssin valtakunnallista asemaa – perspektiivistä, positiosta tai rakenteesta huolimatta”, Makkonen pohtii.
“Toivon, että pääsemme asiantuntijaryhmissä syvälle keskusteluissa ja opimme toinen toisiltamme.”
Haluan nostaa yhdenvertaisuuden merkityksen sukupuolen moninaisuuteen ja ikään liittyen
Sirkuksen asiantuntijaryhmään kuuluva sirkustaiteilija Miradonna Sirkka on yksi monitaidekollektiivi Recover Laboratoryn perustajajäsenistä. Hän haluaa tehdä näkyväksi, mitä kaikkea sirkustaiteilijan työ voikaan olla.
“Edustan Recover Laboratoryn puolelta monitaidetta, eli miten nykysirkus voi toimia ja työskennellä läheisesti myös muiden taiteenlajien, kuten kuvataiteen ja musiikin kanssa.”
“Haluaisin myös kohentaa meidän sirkustaiteilijoiden työoloja ja työssä jaksamista.”

Itselleen tärkeistä teemoista Miradonna Sirkka nostaa esiin yhdenvertaisuuden merkityksen sukupuolen moninaisuuteen ja ikään liittyen.
“Olen asiantuntijaryhmässä nuorimmasta päästä, vaikka valmistuin jo viisi vuotta sitten. Olen viime aikoina ollut Turun AMK:ssa opinnäytetyöohjaajana ja mietin, kuinka näitä juuri valmistuneita voisi saada rohkeammin olemaan yhteydessä tiedotuskeskukseen päin ja hakemaan mukaan sen järjestämään toimintaan.”
Asiantuntijaryhmät kokoontuneet kevään aikana kahdesti
Jäsenet tanssin ja sirkuksen asiantuntijaryhmiin valittiin avoimen haun perusteella. Hakemuksia tuli yhteensä 34. Tiedotuskeskuksen hallitus painotti valinnoissaan laaja-alaista sirkuksen ja/tai tanssin kentän ja toimintaympäristön tuntemusta.
Valitut asiantuntijat julkistettiin viime helmikuussa:
Sirkuksen asiantuntijaryhmä
∙ Sirkustaiteilija Merri Heikkilä
∙ Sirkustaiteilija Milla Jarko
∙ Sirkus- ja tanssitaiteilija, koordinaattori Kaisa Järvelin
∙ Taiteellinen johtaja, ohjaaja Taina Kopra
∙ Toiminnanjohtaja, tuottaja Joonas Martikainen
∙ Sirkus- ja teatteriohjaaja, tuottaja Meri-Maija Näykki
∙ Sirkustaiteilija Miradonna Sirkka
Tanssin asiantuntijaryhmä
∙ Tanssitaiteilija Samuli Emery
∙ Tuottaja, asiakaspalvelupäällikkö Maija Eränen
∙ Tanssija, tuottaja, katutanssiaktiivi Johanna Hurme
∙ Tanssitaiteilija, taiteellinen johtaja, lehtori Terhi Kuokkanen
∙ Taiteellinen johtaja, koreografi, tanssija Mikko Makkonen
∙ Koreografi Valtteri Raekallio
∙ Tanssitaiteilija, kulttuurialan yrittäjä Annika Sillander
Tänä keväänä asiantuntijaryhmille on järjestetty ensimmäinen tutustumistapaaminen, ja lisäksi heitä on kuultu uuden tiedotuskeskuksen strategiatyössä. Keskustelut jatkuvat syksyn kokoontumisissa.
