Tanssitilastot 2022: Lippukassa ei tanssiesityksissä kilahdellut entiseen malliin

Tanssitilastot vuodelta 2022 näyttävät, että esitystoiminta on alkanut pikkuhiljaa elpyä pandemiavuosien jälkeen. Katsomot eivät kuitenkaan ole täyttyneet – katsojia tanssilla oli lähes kolmannes vähemmän kuin ennen koronaa vuonna 2019.

Tanssiryhmille ja -tuotantokeskuksille vuosi 2022 tarkoitti taas aktiivisempaa toimintaa alkuvuoden koronasulkujen jälkeen. Suomalaiset tanssiryhmät esittivät teoksiaan noin 2 500 kertaa, eli lähes yhtä paljon kuin ennen pandemiaa (2019: 2 800 esitystä).

Esityksistä kuitenkin huomattavan suuri osa oli maksuttomia, mikä pudotti ryhmien lipputuloja. Tanssitoimijat saivat keskimäärin lähes 40 % vähemmän lipputuloja kuin ennen koronaa vuonna 2019. 

Viime aikoina on korostettu tarvetta kasvattaa taidealan toimijoiden omaa tulonmuodostusta, jotta riippuvuus julkisesta tuesta vähenisi. Vuoden 2022 tilastoluvut kertovat kuitenkin karusta todellisuudesta: oman toiminnan tuottojen kasvattaminen on vaikeaa. 

Kun koronaa edeltävänä aikana tanssiesitysten katsojaluvut olivat vakiintuneet reiluun 400 000 katsojaan vuodessa, viime vuonna katsojia oli 30 % vähemmän. Vuonna 2022 suomalaista tanssia kävi live-esityksissä katsomassa 285 000 katsojaa.

Digitaalista esitystoimintaa verkon välityksellä tuotettiin selvästi vähemmän kuin koronavuosina. Tulevat vuodet näyttävät, miten esittävän taiteen digitalisoituminen kehittyy.

Vuonna 2022 avattiin Helsinkiin Tanssin talo, jonka varsinainen yleisötoiminta käynnistyi keväällä. Talossa järjestettiin ensimmäisenä vuonna 48 tapahtumaa tai esitystä, ja 56 000 kävijää löysi tiensä taloon; luvut sisältävät tanssiesityksiä, tanssikilpailuja ja -katselmuksia, sirkusesityksiä ja muita kulttuurialan tapahtumia. Kotimaisten tanssiesitysten katsojat sisältyvät tilastoissa yllä mainittuun tanssin kokonaiskatsojalukuun 285 000.

Tanssin tilastot kerättiin 117 tanssin toimijalta. Tilastot kertovat tanssin kentän jakautumisesta vakiintuneisiin ryhmiin, jotka saavat valtionosuusrahoitusta (VOS) tai vuotuista toiminta-avustusta, sekä muihin, jotka toimivat vapaina kokoonpanoina tai yksittäisinä koreografeina. Vaikka jälkimmäiset muodostavat edelleen valtaosan kentän tekijöistä, heihin pandemian vaikutukset ovat iskeneet rajuimmin: VOS- ja vuotuisen toiminta-avustuksen ulkopuolelle jääviä ryhmiä ja koreografeja on lähes kolmannes vähemmän kuin vuonna 2019.

Vuoden 2022 tanssitilastot on koonnut Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus. VOS-ryhmien tilastotietojen keruusta vastaa Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Tilastot julkaistaan kokonaisuudessaan Esittävän taiteen tilastot -julkaisussa.

Lataa tilastot:

Yhteenveto tanssin esitys- ja katsojatilastoistaPDF
Tanssin esitys- ja katsojamäärät 2022PDFCSV
Tanssin ulkomaanvierailut 2022PDFCSV
Yksittäisten koreografien esitykset ja katsojat 2022PDFCSV
Aluekeskusten esitykset ja katsojat 2022PDFCSV
Tanssielokuvien näytännöt ja katsojat 2022PDFCSV
Tanssin vapaiden ryhmien yleisötyö ja yhteisötanssi 2022PDFCSV
Verkossa tapahtuneet esitykset ja yleisötyö (vapaa kenttä) 2022PDFCSV
Tanssin kantaesitykset vapaa kenttä 2022PDFCSV
Vapaiden tanssiryhmien taloustiedot 2022PDFCSV
Ulkomaiset tanssivierailut Suomeen 2022PDFCSV