Kansainvälinen tanssiurheiluliitto päätti keväällä, että se sallii kilpailuissaan venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden osallistumisen niin kutsuttuina “neutraaleina” urheilijoina, mutta Suomen liittohallitus päätti toisin.
Suomen Tanssiurheiluliitto (STUL) ry:n liittohallitus päätti elokuun alussa yksimielisesti, ettei STUL lähetä liiton maksamana eikä urheilijan omalla kustannuksella urheilijoitaan arvokilpailuihin, joissa kilpailunjärjestäjä sallii venäläisten tai valkovenäläisten urheilijoiden osallistumisen neutraalin lipun alla.
Sama päätös koskee myös suomalaisia kansainvälisiä tuomareita. Tuomari ei voi tuomaroida ja edustaa Suomea kilpailuissa, joissa on mukana venäläisiä tai valkovenäläisiä urheilijoita joko oman maansa edustajina tai neutraalin lipun alla.
STUL:n linjaus on solidaarisuuden osoitus Ukrainaa kohtaan sekä liiton kannanotto siihen, ettei venäläis- ja valkovenäläisurheilijoita tulisi tässä vaiheessa ottaa mukaan kansainväliseen urheiluun.
Kilpailukutsun saapumisen jälkeen Tanssiurheiluliiton toimistolta otetaan yhteyttä kilpailunjärjestäjän yhteyshenkilöön ja kysytään salliiko järjestäjä neutraalin lipun alla urheilevien venäläisten ja valkovenäläisten osallistumisen. Mikäli vastaus on myöntävä, epäselvä tai sitä ei saada, toimitaan kuten edellä on todettu. Vasta tiedon varmistamisen jälkeen liitto kutsuu arvokilpailuun lähetettävät urheilijat.
Kansainvälinen tanssiurheiluliitto (World Dance Sport Federation, WDSF) päätti kesällä, että se sallii kilpailuissaan venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden osallistumisen niin kutsuttuina “neutraaleina” urheilijoina. Päätöstä perusteltiin sillä, ettei WDSF urheilujärjestönä ota kantaa poliittisiin asioihin. Päätöksen jälkeen venäläiset ja valkovenäläiset saavat urheilla kansainvälisissä kilpailuissa neutraalin lipun alla, mikäli kilpailujärjestäjä heidät kilpailuun hyväksyy. Suomen edustajat eivät siis näihin kilpailuihin osallistu.
