Etusivu/Esityskalenteri/Alpo Aaltokoski Company: Together

Finfringe 2024 Alpo Aaltokoski Company: Together

Kun kerran on kahdestaan astunut syvään virtaan, se jättää jälkensä. Vaikka myös repisi ja heittäisi erilleen, yhteys ei katkea. Alpo Aaltokosken rakastettu koreografia Together tekee paluun näyttämölle.

Kun kerran on kahdestaan astunut syvään virtaan, se jättää jälkensä. Vaikka myös repisi ja heittäisi erilleen, yhteys ei katkea. On kaksi yhdessä ja irrallaan. Rinnakkain, samaan aikaan toisaalla. Kiinni toisessa, vaikka yksin kulkisi toisella puolen maapalloa. Alpo Aaltokosken rakastettu koreografia Together tekee paluun näyttämölle. Uuden sukupolven tanssijat tulkitsevat nyt uudelleen vuonna 2010 ensi-iltansa saaneen teoksen. Kotimaan keskeisimpien tanssifestivaalien ohella Together on vieraillut Meksikossa, Nicaraguassa, Venäjällä ja Italiassa. ”Together on klassikkomaineensa ansainnut ja on edelleen erittäin ajankohtainen” – Demokraatti “Pidän Togetheria yhtenä Aaltokosken parhaista teoksista.” – Savon Sanomat
Esiintyjät: Jussi Suomalainen, Jere Jääskeläinen

Työryhmä: Alpo Aaltokoski (Koreografia), Kalle Paasonen (Valosuunnittelu), Aake Otsala (Sävellys ja äänisuunnittelu), Taina Relander (Pukusuunnittelu), Atte Karttunen (2023) Kirsti Maula (2010) (Graafinen suunnittelu), Mikko Rasila (Valokuvat)

Lisätietoja

Lue lisää