Helsingin kansainvälinen balettikilpailu järjestetään Suomen kansallisoopperassa ja -baletissa 28.5.–5.6.2026 jo kymmenennen kerran. Kilpailussa nuoret huipputanssijat ympäri maailmaa kilpailevat sekä klassisen baletin että nykytanssin taidoissa.
Kilpailijat esittävät alkuerissä klassista balettia ja välierissä nykytanssinumeroita. Välierissä järjestetään myös nykytanssikoreografiakilpailu. Finaalit ja kilpailun päättävä gaala sisältävät sekä klassista balettia että nykytanssia.
Kilpailussa on kolme sarjaa, juniorit (15−18-vuotiaat), nuoret ammattilaiset (19−21-vuotiaat) ja seniorit (22−25-vuotiaat).
Kilpailun kansainvälisen tuomariston puheenjohtaja on Suomen Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Javier Torres. Tuomaristossa on hänen lisäkseen tunnettujen balettiryhmien johtajia ja muita balettiasiantuntijoita.
Lisätietoja
