Etusivu/Esityskalenteri/Sielunvaellusvuodet

Ari Numminen, Elsa Saisio, Teho Majamäki Sielunvaellusvuodet

Sielunvaellusvuodet on liikkeellinen ja meditatiivinen näyttämöteos kahdesta olennosta, jotka syntyvät, sykkivät ja kuolevat yhä uudestaan läpi aikojen saaden aina uuden muodon. Yksinkertaisuuteen, kehollisuuteen sekä näyttämöllä tuotettuun musiikkiin perustuva teos on saanut inspiraationsa Carl Gustav Jungin kirjoituksista kuolemasta, sielun vaelluksesta ja ikävaiheista.

Näyttämöllä tanssii tanssija-koreografi Ari Numminen ja näyttelijä Elsa Saisio. Musiikista ja äänisuunnittelusta vastaa Teho Majamäki, joka nähdään myös näyttämöllä muusikkona.

”Me emme voi elää elämän iltapäivää saman ohjelman mukaan kuin elimme aamupäivän. Sillä mikä aamulla on paljon, on illalla vähän ja mikä aamulla on totta on illalla epätotta.”

Näyttämöllä: tanssija-koreografi Ari Numminen ja näyttelijä Elsa Saisio
Musiikki, äänisuunnittelu ja muusikko: Teho Majamäki