Etusivu/Ilmoitustaulu/Alfred Kordelinin säätiö: Suuret kulttuurihankkeet

Alfred Kordelinin säätiö: Suuret kulttuurihankkeet

Rahoitamme läpimurtoihin tähtääviä, kunnianhimoisia hankkeita, joilla on yhteiskunnallista, tieteellistä, sivistyksellistä ja/tai taiteellista merkitystä. Suuret kulttuurihankkeet tarjoavat konkreettisia ratkaisuja ja luovat uudenlaisia toimintamalleja. Haluamme mahdollistaa uudenlaisia näkökulmia, polkuja ja ratkaisuja.

Hankkeet pyrkivät luomaan edellytyksiä myös pysyvälle, rahoituskauden jälkeen jatkuvalle toiminnalle. Tavoitteena on, että hankkeessa syntynyt tieto, tulokset, osaaminen, mallit, menetelmät tai verkostot säilyvät hankkeen päättyessä, löytävät paikkansa osana jo olemassa olevia rakenteita tai vakiintuvat pysyviksi toiminnaksi.

Hanke on suunnattu yhteisöille ja on kaksivuotinen, suuruudeltaan 100 000–300 000 euroa. Rahoituksella tuetaan laajempia kokonaisuuksia, ei yksittäisiä teoksia. Jo toteutuneille Suurille kulttuurihankkeille voidaan myöntää Siltarahoitusta jatkuvuuden ja vaikuttavuuden tueksi. Kts. kohta Siltarahoitus.

Katso lisätiedot ja hakuohjeet alle linkitetyltä sivulta.