Opstart-tuen tarkoituksena on mahdollistaa uusille taide- ja kulttuuriprojekteille hyvä aloitus.
Ohjelma tukee projekteja, jotka konkreettisesti pyrkivät kehittämään Pohjoismaiden välistä yhteistyötä. Vähintään kahden, eri Pohjoismaita edustavan yhteistyökumppanin on täytynyt vahvistaa kiinnostuksensa yhteistyöhön ennen tuen hakemista. Yhteistyökumppanien rooli on kuvattava hakemuksessa. Jos yhteistyökumppaneina on vain kahden Pohjoismaan edustajia, on projektin konkreettisena tavoitteena lisäksi oltava maantieteellisen ankkuroinnin laajentaminen Pohjoismaissa: hakemuksessa on konkreettisesti osoitettava, mitä muita toimijoita projektiin halutaan mukaan jatkossa ja miten se tapahtuu.
Pohjoismaat ovat Ahvenanmaa, Färsaaret, Grönlanti, Islanti, Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska. Osallistuminen Pohjoismaiden ulkopuolelta on myös tervetullutta.
Tukea voi hakea yksityishenkilönä, ryhmänä, laitoksena, yhdistyksenä, yrityksenä sekä julkisena tai yksityisenä organisaationa. Opstart tukee mielellään hankkeita, joilla on globaali visio ja joissa luodaan uudenlaista globaalia merkittävyyttä pohjoismaiseen yhteistyöhön taiteen ja kulttuurin alalla. Hakijalta ei edellytetä Pohjoismaissa asumista tai jonkin Pohjoismaan kansalaisuutta.
Lue lisää ja katso hakuohjeet alle linkitetyltä sivulta!
Hakuaika: 26. tammikuuta – 22. toukokuuta 2026
Lisätietoja