Koko tanssialan kokoava ammattilaistapahtuma painottaa voimaverkostoa, jonka vain yhteistyö voi synnyttää. Kysyimme järjestäjiltä, mitä ei kannata Kiertoliikkeessä missata.
Tanssin ammattilaisfoorumi Kiertoliike järjestetään 19.–20.9.2024 + 21.9. Turussa monitaidefestivaali Manifestin yhteydessä.
Ohjelmassa on paneelikeskusteluja, keynote-puheenvuoroja ajankohtaisista aiheista, verkottumista, yhdessäoloa ja esityksiä. Kiertoliike on ainoa tanssialan ammattilaistapahtuma, joka kokoaa yhteen tanssijoita, koreografeja, tanssinopettajia, -opiskelijoita sekä muita tanssikulttuurin parissa työskenteleviä. Tervetulleita ovat myös esimerkiksi sirkuksen alalla työskentelevät.
Esitimme Kiertoliikkeen tänä vuonna järjestävän Läntisen tanssin aluekeskuksen toiminnanjohtajalle Sanna Meskalle kolme + yksi kysymystä.
Tapahtuman teema on ”Valitusringistä voimaverkoksi – sanoista tekoihin”. Minkälaisia tekoja on odotettavissa?
”Teko on saapua paikalle ja osallistua, liittyä seuraamaan liikettä ja olla mukana muutoksessa, jossa yhdessä luomme passiivisen puhumisen aktiivisiksi teoiksi. Osallistuminen on kannanotto jonkin asian puolesta. Lisäksi käynnistämme Tanssin aluekeskusverkoston 20-vuotisjuhlavuoden.”
Mitä ohjelmassa odotat eniten?
”Juuri nyt tarvitsemme ajattelua oman laatikkomme ulkopuolelta ja sitä meidän keynote-puhujat tulevat tarjoilemaan. Odotan myös kollegojen kohtaamista, keskusteluja, yhdessä vietettyä aikaa ja rivien välissä sanottuja totuuksia, jotka mahdollistavat voimaverkon muodostumisen ja vahvistumisen.”
Keitä Kiertoliikkeeseen tulee?
”Kiertoliike kokoaa yli sata alan ammattilaista konkareista opiskelijoihin. Mukana on toiminnanjohtajia, tuottajia, viestijöitä, tanssitaiteilijoita, tanssijoita, koreografeja, pedagogeja ja aluekeskusten alkumetreilläkin mukana olleita ammattilaisia. – Tapahtumassa jaetaan ensimmäistä kertaa aluekeskusten historiassa tanssin kentän ammattilaisille ansio- ja kunniamerkkejä, joten kutsuvieraitakin on tulossa.”
Jos ei tule Kiertoliikkeeseen, mitä missaa?
”Jollet pääse paikalle, missaat toistaiseksi ainoan säännöllisen tanssin kentän keskustelufoorumin tänä vuonna. Väliin jää alan ammattilaisille suunniteltu sisältö, joka vahvistaa tässä hetkessä verkostoja, joita tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Yhteisten asioiden äärellä jaettuja keskusteluja aiheesta ja sen vierestä en jättäisi väliin. Väliin jää myös 30-vuotispäiväänsä viettävä monitaidefestivaali Manifesti, jonka ohjelmisto on koottu myös Kiertoliikkeen osallistujia ajatellen. Ekstraplus-ohjelmassa missaa mahdollisuuden vierailla Koneen Säätiön Saaren kartanon residenssissä Mynämäellä.”
Kiertoliike-tapahtumaa järjestää Tanssin aluekeskusverkosto vuosittain eri puolilla Suomea, yhteistyössä eri tanssifestivaalien kanssa.
