Kulttuurin tulevaisuuspalkinnon saivat uuden sukupolven tanssintekijät Kaisa Nieminen ja Marika Peura, jotka haluavat tuoda näyttämölle klubilla tanssimisen kokemuksellisuutta. Kärjistynyt poliittinen ilmapiiri ei ole lannistanut heitä, vaan kutsuu järjestäytymään ja toimimaan yhteiskunnallisesti. Palkinto jaettiin Kulttuurigaalassa Tampereella 24.11.2023.
Teksti: Sanna Kangasluoma
Klubi- ja katutanssista ammentavat tanssija-koreografit Kaisa Nieminen ja Marika Peura valittiin viime vuonna Tanssin talon Sparks-hankkeeseen, jossa tuettiin uransa alkuvaiheessa olevia taiteilijoita ja heidän mahdollisuuksiaan tehdä teoksia suuremmille näyttämöille.
Tanssin talon Pannuhallissa nähtiin huhtikuussa ajassa kiinni oleva Down below things shudder -teos, joka kokeili, miten klubilla tanssimisen ruumiillisuus ja kokemuksellisuus voivat risteytyä nykykoreografian kanssa ja välittyä näyttämöllä.
“Minulle klubitanssissa tuntuu ja välittyy samaan aikaan hirveän monta tasoa sensuaalisuudesta ekspressiivisyyteen. Sitä on läsnä intiimisti ja kokonaisena itsensä kanssa, ja kuitenkin sen kokemuksellisuuden pystyy jakamaan muiden kanssa. Silloin syntyy jotain yhteistä, sosiaalista energiaa ja jännitteitä, joihin voi tarrautua ja joista nousee erilaisia tanssimisen ulottuvuuksia ja kysymyksiä. Tämä on ollut omassa tanssissani tila, jota tavoittelen: kun se syttyy, se on kuin itseään kannatteleva ja synnyttävä voima”, kuvailee Kaisa Nieminen.
Näiden ulottuvuuksien siirtäminen näyttämön kielelle ei ole itsestään selvää. “Miten soveltaa näistä lähtökohtaisesti sosiaalisen tanssin lainalaisuuksista koreografista menetelmällisyyttä näyttämölle ja yleisösuhteeseen”, pohtii Marika Peura.
Missä tulevaisuudessa tanssitaan – näyttämöllä, klubeilla, kadulla?
Tulevaisuuspalkittuja mietityttää, nähdäänkö ja arvostetaanko sitä tanssia, joka tapahtuu muualla kuin taiteellisessa tai institutionaalisessa kontekstissa. “Monissa paikoissa tanssitaan, mutta kysymys on siitä, mikä katsotaan huomionarvoiseksi ja kenen linssien läpi tanssi on arvokasta. Kuka sen määrittää?” kysyy Peura.
“Sitä toivoisi, että tanssiminen tapahtuisi kaikkien arjessa, osana elämää, sekä näyttämöillä että ei-näyttämöillä”, Nieminen ajattelee.
“Toivon, että tulevaisuudessa tanssitaan vapaassa Palestiinassa. Taide ei ole irti yhteiskunnasta, kaikilla on valtaa ja vastuuta ottaa kantaa asioihin”, Nieminen toteaa.
Suomessa nykyisen hallituksen ajamat muutokset ovat huolestuttava poliittinen viesti, joka synkentää taide- ja kulttuurialan tulevaisuudennäkymiä.
“Kun Suomen hallitus leikkaa valtion taiteen tuista, se osuu erityisesti vapaaseen kenttään. Ei ole kestävä kehityssuunta, että taiteen tukeminen siirtyy yhä enemmän yksityisille säätiöille”, Peura jatkaa.
Tanssialalla on suuria haasteita, mutta toivoakin on
Tanssialalla tulevaisuuden suuri haaste on rakenteissa. Molemmat taiteilijat ovat kokeneet, että tanssintekijän ammatti on kestämätön: jatkuvasti joutuu aloittamaan alusta. Taiteellisen työn kehittyminen on hidasta, kun resursseista ja rakenteellisesta tuesta puuttuu pitkäjänteisyys ja jatkumo. Useimmat taiteilijat toimivat yksin ja potentiaalia menee hukkaan.
Peura ja Nieminen kertovat, että Tanssin talon ja Suomen Kulttuurirahaston Sparks-hankkeen antaman tuotannollisen taustatuen ansiosta he pystyivät toteuttamaan pitkään kyteneen ajatuksen ryhmäteoksesta. “Tuntui, että pääsimme vihdoin kunnolla laskeutumaan yhteisen taiteellisen työmaan äärelle tehdessämme Down below things shudder -teosta Pannuhalliin.”
Tuloksia selvästi syntyi: teos on valittu Pohjoismaiseen tanssin showcaseen Ice Hotiin Osloon ensi helmikuussa ja vierailee Lontoossa ICA:ssa heinäkuussa.
“Näin mitä hyvä työskentely-ympäristö ja ilmapiiri voivat tuottaa. Kunpa olisi resursseja jatkaa työtä upean työryhmän kanssa syntyneiden aihioiden ja kysymysten äärellä!” Peura toivoo.
Mutta ryhmäteosten tekeminen riippuu ihan apurahatahoista ja todellisuus on useimmiten toisenlainen.
“Yksilönä voin työttömyyskorvauksella pyöriä työhuoneella niin paljon kuin haluan, ja voihan niinkin harjoittaa taidettaan. Mutta sitten taide näyttääkin siltä”, Peura toteaa.
Toivoakin on: yhteisöllisyys ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat lisääntyneet tanssin kentällä.
“Kollegoiden ja ylipäänsä taiteilijoiden aktiivinen järjestäytyminen edistämään asioita tällä hetkellä luo toivoa paremmasta tulevaisuudesta”, Peura sanoo.
Hän näkee rakenteissa kohtia, joissa on muutoksen potentiaalia. Jo olemassa olevia rakenteita voisi uudelleen ajatella niin, että muodostuisi organisatorisia tahoja, keskittymiä, jotka tukisivat taiteilijoiden mahdollisuuksia taiteentekemiseen. Kiertuetoiminta on yksi esimerkki; miten luoda olemassa olevien rakenteiden, esimerkiksi aluekeskusten, päälle uusia toimintaehdotuksia.
“Haaveilen ajattelusta, joka pyrkii hyödyntämään olemassa olevia resursseja: tiloja, tekijöitä, tahoja. Mutta toistaiseksi puuttuu joku yhdistävä, organisatorinen tekijä. Kysymys on tässäkin tietysti resursseista”, pohtii Peura.
Millainen merkitys palkinnolla on?
“Saamamme palkinto oli meille suuri yllätys. Se on hieno tunnustus ja antaa validaation kokemuksen. Mutta samaan aikaan tuntuu ristiriitaiselta: sitä tunnistaa jonkinlaisen potentiaalin aukeavan, mutta sitten on koko ajan resurssikysymykset vastassa”, Peura pohtii.
Edessä on onneksi Ice Hot -esiintyminen ja Lontoon-vierailu, eli hyviä mahdollisuuksia, positiivisia näkymiä, joihin työpari haluaa satsata ja joita kohti he menevät ilolla.
Ja tanssiminen jatkuu. Kaisa Nieminen valmistautuu lauantain 9.12. ensi-iltaan. The weight of being sexy on Pimeä Hedelmä -bändin eli Niemisen, Vane Virran ja Olli Tiikkaisen, sekä queer art duo Amanda & Lydian uusi teos, joka nähdään Kutomolla Turussa, XS-festivaalilla.