Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/Nykytanssin ja teatterin uutisia ja kritiikkejä voi lukea jatkossa myös Rondo-lehdestä

Nykytanssin ja teatterin uutisia ja kritiikkejä voi lukea jatkossa myös Rondo-lehdestä

Klassisen musiikin lehtenä tunnettu Rondo on ostanut viime vuoden lopulla kaatuneen Teatteri&Tanssi+Sirkus -lehden konkurssipesän. Nyt sisällöt laajentuvat myös nykytanssiin ja teatteriin. Sirkustakin käsitellään lehdessä.

Rondon kustantaja Classicus Oy on ostanut Teatteri&Tanssi+Sirkus -lehden konkurssipesän ja alkaa sulauttaa sen aihepiirien juttuja osaksi Rondoa maaliskuusta alkaen. Tavoitteena on kehittää uudenlainen esittävien taiteiden aikakauslehti, jossa eri alat kohtaisivat ja stimuloisivat toisiaan. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Suomen Teatterit Facebook-sivullaan.

”Uskomme, että fuusiosta hyötyvät sekä lukijat että musiikin, teatterin ja tanssin ammattilaiskenttä. Moni konserteissa kävijä käy myös teatterissa ja tanssiesityksissä. Kulttuuripoliittisesti esittävän taiteen kentän katsominen yhtenä kokonaisuutena olisi nyt tärkeämpää kuin koskaan”, Rondon päätoimittaja Harri Kuusisaari sanoo Suomen Teatterien uutisessa.

Musiikkiteatterista ja klassisesta baletista Rondo on kirjoittanut aiemminkin. Nyt sisällöt laajentuvat myös nykytanssiin ja teatteriin. “Sirkusta käsitellään tilanteen ja kiinnostavan esitystarjonnan mukaan”, kertoo Kuusisaari tiedotuskeskuksen kysyessä asiaa. “Niin ikään valtakunnallista näkökulmaa pidetään yllä. Jo ensimmäisessä uudistuneessa numerossa julkaistaan koosteartikkeli koko maan kiinnostavimmista teatteriesityksistä”, hän jatkaa.

Rondo Classic on vuodesta 1963 ilmestynyt musiikin aikakauslehti, jonka ydinalueena on klassinen musiikki. Se tilaa jatkossa artikkeleita myös kirjoittajilta, jotka ovat aiemmin kirjoittaneet Teatteri&Tanssi+Sirkus -lehteen.

”Odotamme innokkaana yhteistyötä koko kentän kanssa. Olemme avoimia myös kaikenlaiselle keskustelulle sekä juttuaiheille ja muille kehittämisideoille”, Kuusisaari sanoo Suomen Teatterien uutisessa.