Kulttuuripoliittista selontekoa käsitellään eduskunnassa helmikuussa. Nyt on oikea aika tehdä näkyväksi kulttuurin rooli ja potentiaali tulevaisuuden maailmassa sekä uskallettava visioida parempi tilanne.
Nyt on aika keskustella siitä, miten tehdään kunnianhimoista, tuloksellista ja parempaan tulevaisuuteen tähtäävää kulttuuripolitiikkaa. Tänä vuonna kulttuuriin on kohdistunut suhteettoman suuria leikkauksia. Juuri siksi nyt on oikea aika tehdä näkyväksi kulttuurin rooli ja potentiaali tulevaisuuden maailmassa sekä uskallettava visioida parempi tilanne.
Kulttuuripoliittista selontekoa käsiteltiin eduskunnan täysistunnossa keskiviikkona 19.2. ja sivistysvaliokunnan julkinen kuuleminen on 27.2. klo 12.00. Olisi toivottavaa, että selontekoa käsiteltäisiin myös muissa valiokunnissa.
Kulttuuri koskettaa kaikkia yhteiskunnan alueita ja sektoreita. Se vaikuttaa niin yhteisömme hyvinvointiin, turvallisuuteen, luovuuteen ja innovatiivisuuteen kuin liike-elämään ja vientiin – ja sitä kautta yhteiskuntamme elinvoimaan. Se ei ole vain kulttuuriministeriön toimialaa koskeva asia.
Kulttuuripoliittinen strategia vaatii poikkihallinnollista yhteistyötä ja ymmärrystä
Kulttuuri on elämyksiä, kokemuksia ja henkistä pääomaa kaikille suomalaisille. Se on koulutettujen, ammattitaitoisten luovien alojen tekijöiden ja taiteilijoiden tuottamaa sisältöä, joka on identiteettimme perusta.
Kulttuuri on tekijä sosiaali- ja terveyspolitiikassa, kansalaisten hyvinvoinnissa, syrjäytymisen ehkäisemisessä, ikääntyneiden toimintakyvyn säilyttämisessä ja tasa-arvoisten mahdollisuuksien luomisessa lapsille ja nuorille kasvaa täysivaltaisiksi yhteiskunnan jäseniksi.
Kulttuuri on elinkeinopolitiikkaa, kasvun mahdollisuuksien luomisen politiikkaa, talouspolitiikkaa ja työllisyyspolitiikkaa. Kulttuuri on myös vientiä ja vientitulojen mahdollisuuksia.
Kulttuuri on turvallisuus- ja ulkopolitiikkaa. Sillä on rooli sisäisen turvallisuuden pönkittämisessä ja ulkoisen maakuvan luomisessa.
Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus on nostanut selontekoa koskeneessa lausunnossaan erityisesti neljä kohtaa, joihin toivotaan kiinnitettävän huomiota, kun selonteosta ja sen tavoitteisiin tähtäävistä toimenpiteistä keskustellaan:
- Rahoituksen parantumiselle ja tukimuotojen muutokselle on asetettava konkreettiset tavoitteet: kulttuuribudjettia tulee nostaa OKM:n noin puolesta miljardista, joka on vain 6 % koko hallinnonalan budjetista, ja alan kokonaisrahoitusta tulee kasvattaa pitkällä tähtäimellä myös muilta hallinnonaloilta.
- Kestävämmän ja uudistuvan toimintaympäristön perustaksi tarvitaan rakenteellisia uudistuksia tukijärjestelmään sekä kiertuetoiminnan edistämistä, jotta monipuolisen taiteen ja kulttuurin saatavuus kaikkialla maassamme taataan.
- Kulttuurin perustan kestävyyden takaamiseksi lasten ja nuorten tasa-arvoisia, monipuolisia taiteen kuluttamisen ja harrastamisen mahdollisuuksia on parannettava.
- Kansainvälistymisen tukirakenteita ja matkatukia kulttuuriviennille on kehitettävä. Kansainvälisyys on viennin lisäksi myös vastavuoroista ja yhteistyötä, ja vaikuttaa suoraan Suomen maakuvaan.
