Kilpailu ja ns. battlet kuuluvat olennaisena osana breikkauskulttuuriin. Kesällä 2024 akrobaattinen tanssilaji nousee ensimmäistä kertaa olympialavoille Pariisissa. Sekä Olympiakomitea että breikkarit uskovat, että tuore laji tuo kisoille uusia yleisöjä.
Teksti: Emma Vainio
Kukapa olisi muutama vuosikymmen sitten uskonut, että breikkauksesta tulee olympialaji! Bronxilaiskellareissa järjestetyistä pienten porukoiden tanssisessioista on kuljettu tähän päivään pitkä matka.
Suomen breikkimaajoukkueen päävalmentaja Jussi ‘Focus’ Sirviö kuvailee, kuinka tanssikulttuuri lähti alun perin syntymään 1970-luvun New Yorkissa. “Vuonna 1973 Bronxissa asunut DJ Kool Herc päätti järjestää bileet oman kerrostalohuoneistonsa kellarissa. Ajatuksena oli kerätä sisäänpääsymaksuilla rahaa, jotta sisko saisi hienot vaatteet syksyksi kouluun”, Sirviö selittää. “Kerrotaan, että siitä hetkestä kaikki lähti rullaamaan.”
Päävalmentaja itse aloitti breikkaamisen Muuramessa 11-vuotiaana vuonna 1995. “Olin discossa, kun siihen tuli rinki ja kaverit alkoivat pyöriä selällään ja tekemään matoja. Minusta se oli jotakin niin kreisin siistiä, että oli pakko päästä itsekin testaamaan!”
Sittemmin suomalaisen katutanssin ikoniksi nimetty Sirviö on voittanut kymmeniä kansainvälisiä breikkauskilpailuja, opettanut sadoissa työpajoissa ympäri maailmaa sekä toiminut tuomarina useissa maailman suurimmissa katutanssikilpailuissa.
70 prosenttia omaperäisyyttä, 30 prosenttia tekniikkaa
Kilpaileminen on ollut tärkeä osa breikkauskulttuuria jo pitkään: breikkikisoja on järjestetty 1980-luvulta lähtien. Vuonna 2018 breikkaus oli mukana testilajina nuorten olympialaisissa Argentiinassa. Nyt Pariisin olympialaisiin on reilu vuosi aikaa. Suomen maajoukkueen kuusi miestä ja neljä naista valmistautuvat jo täysillä kisoihin.
Oliver ‘Ofi’ Finne ja Elias ‘Elmonaattori’ Niskanen antoivat taidonnäytteen Suomen breikkimaajoukkueen tiedotustilaisuudessa Helsingin Olympiastadionilla, 1 vs. 1 näytösbattlessa. Finne imi rytmin liikkeeseensä makoisan rennosti, kun taas Niskanen otti lattian haltuun sähäkästi pyörien. Mikä breikkauksessa on teknisen taituruuden ja oman tyylin välinen balanssi parhaimmillaan?
“Tarvitaan 70 pinnaa omaperäisyyttä ja 30 pinnaa tekniikkaa”, Elias Niskanen arvioi.
“Pohjalla tulee olla vankka perusteiden osaaminen, jonka päälle voi lähteä rakentamaan omaa tyyliä. Lähtökohtaisesti on aina sen parempi, mitä enemmän breikkarilla on jotain ihan omaa sen perustan päällä”, Oliver Finne lisää.
Leikkisyys tekee breikistä hauskaa
Päävalmentaja Jussi Sirviö on samoilla linjoilla. “Oma tyyli ja luovuus ovat äärimmäisen tärkeässä osassa. Tämä on huomioitu tärkeänä osana myös tuomarointisysteemeissä. Välttämättä ei siis haeta, että nyt nilkan pitää olla koukussa tai suorana, vaan breikkaajia rohkaistaan ilmaisemaan laadullisia juttuja”, Sirviö selittää.
“Toki laji on hurjan tekninen ja jopa vaikea, mutta leikkisyys sekä oman tyylin ja ilmaisun tuominen siihen mukaan tekee breikistä hauskaa. En usko, että olympiamitaleita tulee menemään kenellekään, joka näyttää ihan samalta kuin joku toinen”, päävalmentaja kuittaa.
Breikkaus vaatii siis oman tyylin vahvaa haltuunottoa, mutta myös voimaa, kestävyyttä ja räjähtävyyttä.
Elias Niskanen treenaa kahdeksan kertaa viikossa. “Suurin piirtein viidet breikkitreenit viikossa, puolestatoista kahteen tuntiin kerrallaan. Sitten on siihen päälle viikoittain kolme fysiikkatreeniä.”
“Minulla on yksi lepopäivä viikossa, eli kuusi treenipäivää”, sanoo Finne. “Breikkisessiot ovat yleensä noin kolmen tunnin mittaisia, ja joskus treenaan kaksi kertaa päivässä.”
Miten kulttuuri-ilmiöstä luodaan kilpaurheilulaji?
Jussi Sirviö toteaa, että kova kilpaileminen on muuttanut breikkauksen kaikkein syvintä, alkuperäistä olemusta paljonkin. “Jos laji lähti käyntiin pienissä kerhotiloissa ja kellareissa nuorten kesken, niin onhan se ihan eri juttu kuin että sitä tehdään olympialavalla, kolmen ja puolen miljardin ihmisen katsoessa.”
Toisaalta breikkauksessa on myös sisäisesti ollut tietynlaista kahtiajakoa jo pitkään. “Toiset kisaavat isoilla lavoilla, kun taas toiset keskittyvät tanssimaan klubeilla ja bileissä. On rikkaus, että laji tarjoaa monenlaisille ihmisille eri juttuja. Ei ole yhtä formaattia, johon täytyy mahtua.”
Enää ei ole urheilu vastaan kulttuuri -kahtiajakoa, vaan päinvastoin
Sirviö näkee, että urheilu on parhaillaan murroksessa. “Enää ei ole niin vahvasti urheilu vastaan kulttuuri -kahtiajakoa, vaan päinvastoin”, hän miettii. “Jopa olympiakomiteassa on puhuttu, että heidän täytyy saada uutta kulttuuria mukaan olympialaisiin, mikä on aika valtava mullistus.”
Breikki ja skeittaus houkuttelevat mukaan uusia yleisöjä
Kun Elias ‘Elmonaattori’ Niskanen aloitti breikkaamisen, hän ei olisi voinut kuvitella, että laji nähdään vielä joskus olympialaisissa. Eikä se ollut tavoitekaan.
“Olympialajiksi pääseminen avaa meille paljon mahdollisuuksia. Nykyisin tuntuu olevan paljon hyväksytympää, että käytän aikani tähän. Aiemmin saatettiin sanoa, että mitä sä vieläkin sätkit siellä. Nykyisin kun on ammattiurheilijan status, se parantaa ulkopuolisten suhtautumista omaan touhuun.”
“Olympialaiset tuo breikkaukseen myös sponsorirahaa”, lisää Oliver ‘Ofi’ Finne.
“Mutta kaiken kaikkiaan olympialaiset saa kyllä enemmän breikistä kuin breikki olympialaisista. Olemme keskustelleet maajoukkueen keskenkin, että nuorelle katsojakunnalle olympialaiset ei välttämättä ole enää niin kiinnostava tapahtuma ja katsojaluvut vähenevät. Breikki, skeittaus ja muut uudet lajit joita sinne tulee, houkuttelevat uusia, nuorempia katsojia mukaan”, Finne kiteyttää.
Suomen breikin A-maajoukkueeseen kuuluvat Anniina ‘AT’ Tikka, Tanja ‘Kid-T’ Kuurola, Ramona Panula, Johannes ‘Hatsolo’ Hattunen, Elias ‘Elmonaattori’ Niskanen ja Kimmo ‘Haiku’ Korpela. B-maajoukkueessa kisaavat Kristiina ‘Stinkki’ Mikhel, Pontus ‘P-Tech’ Linder, Hugo ‘Sparks’ Sandberg ja Oliver ‘Ofi’ Finne.