Omin sanoin – Jyrki Karttunen: Ajatuksia nykysirkuksen ohjaamisesta

Tämä teksti on Jyrki Karttusen esittämä keskustelunavaus. Voit jakaa ajatuksiasi aiheesta ja jatkaa keskustelua esimerkiksi Circus & Dance Finlandin Facebook-sivustolla, jossa jaamme tekstin.

Voiko sirkusesityksen ohjaaminen olla sirkusväline?

Tämä minun jäljempänä toivottavasti avautuva ajatuskulkuni lähti kiertymään erään kokeneen sirkusohjaajan vapaasti tulkitusta pohdinnasta siitä, että hän – teatterin kentältä tulevana – ei ollut niinkään kiinnostunut sirkuksen käytännön tekemisestä itse, mutta silti sirkuksesta taiteena, ja siten hän lähti ajattelemaan sirkusesitysten ohjaamista omana sirkusvälineenään.

Tunnistin tämän ajattelutavan jo toimiessani tanssin kentällä. Siirryttyäni tanssijasta koreografiksi koin, että koreografintyöstä tuli minun muotoni tanssia. Sama kokemus vahvistui tullessani sirkuksen kentälle vahvan tunteen kera siitä, että olen siellä vieras. Tällaisena turistina en itse innostu sirkusvälineiden kokeilemisesta vaan kokonaisuuksien pohtimisesta ja rakentelusta. Sellaisesta sirkuksesta (tai tanssista), joka syntyy yleisölle laaditun esityksen kokonaisstrategian myötä. 

Sirkuksen ytimestä, kun kaikki muu otetaan pois

Mitä jää, jos sirkuksesta riisuu pois kaiken muun kuin sirkuksen? Tätä olen paljon pohtinut ja kysellyt sirkusta paremmin tuntevilta. Selkeää vastausta en ole saanut, mutta jotain sen suuntaista, että jäljelle jäävät sirkusartisti/artistit, väline ja katsoja. Perinteisesti nämä toisiinsa liittyvät elementit tiivistyvät ajallisesti n. 5-8 minuutin hallintaan ja muutokseen perustuvaksi sirkusnumeroksi, mikäli olen oikein ymmärtänyt. 

Tämä puhdas muoto ei sisällä esim. musiikkia eikä fyysistä olosuhdetta. Musiikki on itsenäinen ilmaisumuotonsa, ja mikä tahansa konkreettinen olosuhde tuo mukanaan oman viitekehyksensä, joka on ”jokin omansa” myös ilman sirkusta. 

Sirkuksessa on riisutuimmillaankin katsoja. Se on lähtökohtaisesti vuorovaikutusta.

Sirkusteltta on varmaankin perinteisin viitekehys, mutta sen mukana sirkukseen tulee jo muutakin konventionaaliseen telttasirkukseen liittyvää, jota taas kaikessa sirkuksessa ei implisiittisesti ole. Mutta kyllä, sirkuksessa on riisutuimmillaankin katsoja. Se on lähtökohtaisesti vuorovaikutusta.

Nykysirkus asettuu usein esittävän taiteen ja näyttämön jatkumoon, jolla on omat ulkosirkukselliset raaminsa. Esitys ja näyttämö ovat mielestäni yhtä lailla välineitä, joskin sirkusartistiin nähden jollain lailla reuna-alueella. Eräänlaisena raamina itse pihville. 

Näiden taustaoletusten jälkeen pääsenkin sitten itse asiaan. 

Pintaa syvemmälle

Uskomattoman erityislaatuiseen välineen (ja kehon) hallintaan keskittyvät sirkusartistit tyytyvät mielestäni valitettavan paljon ajattelultaan keskeneräisiin esitystilan, -tilanteen ja ohjauksen mahdollisuuksiin. 

En tunne taustaa sille, miksi sirkuksessa käytetään tällaista outside eye -roolia ohjaajan sijaan. Tämä ulkopuolinen silmä vaikuttaa minulle olevan jotain kaveripohjaista päältä katsomista, vaikka minun mielestäni erityisesti nykysirkus ja sen pyrkimykset näyttämökontekstissa hyötyisivät paljon ammattimaisemmasta ohjauksellisesta otteesta. 

Sellaisesta, joka mahdollistaisi sirkusnumeroiden sijoittelun tai artistien praktiikoiden sijaan myös esitystilanteeseen – siihen yleisölle kokemuksena hahmottuvaan osaan – liittyvien monitasoisten dynamiikkojen ajattelun pintaa syvemmältä. Ja tietenkin myös yleisön näkökulman huomioimisen, olipa kyse pienen tai suuren yleisön teoksesta.

Autonomiasta kohti erityisosaamisten yhteyttä

Sirkusartistilla on lähtökohtaisesti enemmän autonomiaa omaan esitykseensä kuin esimerkiksi tanssijalla tai näyttelijällä. Tälle itsenäisyydelle on syynsä teknisen taidon erityisyydessä ja turvallisuustekijöissä. Joskus olisi kuitenkin artistin oma etu suostua antamaan neuvoa-antavan outside eye -katselun sijaan todellista valtaa ohjaajalle, jolla saattaisi olla visio näyttää artistin osaamista jonkin sellaisen kehyksen kautta, johon artisti ei välttämättä itse ymmärtäisi pyrkiä. 

Tämä on myös eräänlainen suostumiseen liittyvä sopimus: teatterissa ja tanssissa on usein selkeä näkemys siitä, mikä on esiintyjän tai ohjaajan erityisosaamista ja niiden yhteys. Tosin on toisenlaisiakin tapoja tehdä, tiedostan sen. Mutta silti.

Tanssitaiteen kamppailusta draamateatterin näyttämökonventioita vastaan voisi olla hyödyllistä ammentaa.

Ymmärrän, että nykysirkus haluaa erottautua teatterista ja tanssista. Kuitenkin, kun teos asetetaan näyttämölle, se kohdataan osana samaa esittävän taiteen jatkumoa ja samoilla odotuksilla. 

Siksi esimerkiksi tanssitaiteen kamppailusta draamateatterin näyttämökonventioita vastaan voisi olla hyödyllistä ammentaa. Yhtä lailla perustaltaan sanattomassa tanssissa on operoitu näiden konventioiden parissa, ja siellä on myös olemassa ajattelutapa, että yleisön oletuksista ja ikään kuin näyttämön sisään rakentuneista konventioista ei tarvitse välittää. Minun mielestäni ei tarvitse, mutta kannattaisi.

CirkusExpossa Tukholmassa olin erityisen iloinen nähdessäni Below Zero -ryhmän esityksen, jossa koreografilla vaikutti olleen merkityksellinen rooli. Vaikka en ole kyseisen koreografisen estetiikan ystävä, koreografinen kokonaisajattelu toi esitykseen dynaamista jännitettä sekä pienessä että suuressa mittakaavassa – ja loi ryhmän kiistattomalle osaamiselle vastaavan tasoiset puitteet ja yleisölle selkeän katsomisohjeen. Artistit ja ryhmä olivat antaneet koreografille todellista vaikutusvaltaa, eivätkä ajatelleet häntä vain jonkinlaisena tyhjien hetkien koristelijana.

Vertaisryhmä sirkusohjaamista pohtimaan?

Tämän havainnon jakamisen tarkoituksena ei ole provosoida, vaan ennemminkin ehdottaa, että pitäisikö suomalaisen nykysirkuksen ohjaamisesta alkaa välittää enemmän, vaikkapa jonkinlaisen vertaisryhmän muodossa. Korkeakoulutusta odotellessa. 

Olisi hienoa välttää sellainen yleensä ensimmäisenä eteen tuleva karikko, että millä resursseilla tai mittakaavoilla kukin operoi juuri nyt, tai että kenen valitsema tyyli tai genre on kiinnostavin. Esityksen ohjaamiseen liittyy myös lainalaisuuksia, jotka ylittävät mittakaavat tai tyylit, jossain määrin myös kontekstit. Olisi myös mielenkiintoista puhua yleisöistä ja odotuksista.

Kiinnostaako muita? Minulle on nimittäin syntynyt valtava halu oppia sirkuksen ohjaamisesta enemmän, mennä siinä syvemmälle. Tietty siitä taustasta käsin, joka minulla on tällaisena jo vähän vanhemman liiton tanssikoreografina. Asia on minulle tärkeä myös siinä mielessä, että Hurjaruuthin Talvisirkus on valtavan iso sirkus- ja tanssituotanto, eikä sellaisten näyttämötuotantojen ohjaajaksi kasveta ihan noin vain. 

Ylipäätään, tällainen pidempi uralla kehittyminen ja etenkin kasvurauha ohjaajaksi olisi myös hyvä aihe keskustelulle. Etenkin nykysirkus on niin tässä ja nyt, että ehkä unohtuu miettiä tulevaisuutta pidemmällä tähtäimellä. Mutta tämä asia ei nyt oikeastaan liity enää alkuperäiseen ajatukseeni.

Millaisia ajatuksia teillä on nykysirkuksen ohjaamiseen liittyen? Mitä sirkusohjaaja tekee sirkustuotannossa? Kiinnostaisiko jonkinlaisen sirkusohjaamista pohtivan vertaisryhmän perustaminen?

Jyrki Karttunen 12.4.2026
Koreografi, teatterinjohtaja

Edit 23.4.2026: Korjattu kohta, jossa sanottiin Below Zero -ryhmän esityksen ohjauksesta vastanneen koreografin. Esityksellä oli kaksi sirkusohjaajaa ja koreografi.