Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/Sakset seis! -kampanja taiteen ja kulttuurin puolesta on käynnistynyt

Sakset seis! -kampanja taiteen ja kulttuurin puolesta on käynnistynyt

Kampanjan kuvitus: Outi Kainiemi

Kulttuurin rahoitukseen esitetään nyt ennennäkemättömän suuria leikkauksia, jotka uhkaavat murentaa koko kulttuurielämän perustan. Sakset seis! on tekijöiden ja yleisön yhteinen hätähuuto taiteen ja kulttuurin puolesta. Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus on mukana kampanjassa.

Sakset seis! -kampanja koostuu Suuresta kulttuuriadressista 1.10.-4.12.2024 sekä mielenilmauksesta 5.12., jonka yhteydessä adressi allekirjoituksineen luovutetaan maan päättäjille. Kampanja käynnistyi 1.10., Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivänä.

Kulttuurilla ja taiteella on ollut keskeinen rooli kansakunnan luomisessa.  Taide ja sivistys ovat edelleen keskeinen huoltovarmuustekijä, luovuuden ja hyvinvoinnin lähde.  Taide ja kulttuuri kuuluvat kansalaisten perusoikeuksiin, eikä niistä voi leikata ilman radikaaleja seurauksia. Hallituksen lyhytnäköiset leikkaukset vaarantavat nyt koko kulttuurialan. Kulttuurin ja taiteen tekijät, organisaatiot ja yleisö vaativat nyt yhdessä Suurella kulttuuriadressilla leikkauksien perumista.

Yhteinen huoli yhdistää suomalaiset kulttuurialan organisaatiot, yritykset, yhdistykset, ryhmät ja moninaiset yleisöt laajaksi rintamaksi. Organisaatioita pyydetään mukaan jakamaan adressia ja kaikkia, niin tekijöitä kuin yleisöjäkin pyydetään allekirjoittamaan adressi.

Adressia kerätään adressit.com -palvelussa 1.10.–4.12. Adressin allekirjoittamiseen kehotetaan kulttuuritilaisuuksissa ja kokoontumispaikoissa ympäri Suomen koko keruuajan. Esimerkiksi ennen esitysten alkua yleisölle voi lukea lyhyen kehotuksen ja tilassa pitää esillä QR-koodia, jonka kautta pääsee allekirjoittamaan adressin.

Viestintämateriaalit adressin levittämiseen ovat ladattavissa kampanjan verkkosivulla.

Suuri kulttuuriadressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. Helsingissä Kansalaistorilla. Luovutustilaisuus on julkinen mielenilmaus, johon kootaan laaja joukko osallistujia. Mielenilmauksen yksityiskohdista tiedotetaan myöhemmin.

Adressi on saatavilla myös ruotsiksi, englanniksi ja pohjoissaameksi. Sosiaalisessa mediassa adressia jaetaan tunnistein #SaksetSeis ja #SuuriKulttuuriadressi. Sakset seis -kampanjan järjestävät Forum Artis ja Mitta on täysi -työryhmä. Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus tukee kampanjaa.