Tanssitilastot 2024: Rahoitusrakenteet vahvistavat osaa tanssiryhmistä

Suomalaiset tanssiryhmät ja tuotantokeskukset esittivät teoksiaan vuonna 2024 yli 2600 kertaa Suomessa ja ulkomailla. Tilastot näyttävät, että valtionavustuksia tai valtionosuuksia saavien tanssiryhmien toiminta kehittyy, rahoituspohja monipuolistuu ja katsojamäärät ja lipputulot kasvavat.

Suomalaisilla tanssiryhmillä ja tuotantokeskuksilla oli vuonna 2024 yhteensä 2662 esitystä, eli suunnilleen saman verran kuin edellisenä vuonna, mutta yhä vähemmän kuin koronaa edeltäneenä vertailuvuonna 2019 (2 829). Katsojia nämä esitykset keräsivät yhteensä 363 501, mikä merkitsee pientä laskua edellisvuoteen verrattuna. Katsojaluvut eivät ole aivan tavoittaneet koronapandemiaa edeltänyttä tasoaan. Tanssitilastoissa 2024 on mukana noin 100 kotimaista toimijaa.

Ulkomailla suomalaiset tanssiryhmät ja koreografit esittivät teoksiaan 85 kertaa, jotka keräsivät yhteensä yli 20 000 katsojaa. Ulkomailla tavoitettujien katsojien määrä on lähes kaksinkertaistunut edellisvuodesta.

Vuoden 2024 tilastot näyttävät, että tanssiala on jakautumassa. On ryhmiä, joiden rahoituspohja on monipuolistumassa ja esitys- ja katsojamäärät kasvavat vähitellen, ja toisia, jotka eivät saa valtionavustuksia ja joiden esitys- ja katsojamäärät ovat laskeneet edelliseen vuoteen verrattuna.

Valtaosan tanssiesityksistä tuotti ja lähes 90 % katsojista keräsi 40 valtionosuutta tai valtion toiminta-avustusta saavaa ryhmää.

Esityksiä tekivät myös muut vapaat ryhmät ja ns. yksittäiset koreografit, joita vuoden 2024 tilastoissa on yli 60. Näiden esitysmäärät ja sen myötä kokonaiskatsojaluvut jäivät pieniksi.

Viime mainittujen, muiden ryhmien ja yksittäisten koreografien, lukumäärä esitys- ja katsojatilastoissa on ollut selvässä laskussa jo muutaman vuoden ajan.

Rahoitusrakenteet tukevat jatkuvuutta

Osa Taiken toiminta-avustusta saavista ryhmistä on onnistunut kehittämään tulonmuodostustaan niin, että toimintaa rahoitetaan lipputulojen ja julkisten avustusten lisäksi erilaisella oman osaamisen ja työn myynnillä sekä yhteistuotannoilla, joita tehdään myös tanssialan ulkopuolisten toimijoiden kanssa.

Noin puolet näiden ryhmien rahoituksesta tulee valtionavustuksena ja toinen puolikas hankitaan lipputuloina, esityspalkkioina, muina omina tuottoina sekä hakemalla muita avustuksia sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta. 

Tanssiesitysten tekeminen on työvoimavaltaista toimintaa. Tanssiryhmien menoista lähes kaksi kolmasosaa on henkilöstökuluja, vaikka alan palkat ovat pieniä.

Lataa tilastot:

Yhteenveto tanssin esitys- ja katsojatilastoistaPDF
Tanssin esitys- ja katsojamäärät 2024PDFCSV
Tanssin ulkomaanvierailut 2024PDFCSV
Yksittäisten koreografien esitykset ja katsojat 2024PDFCSV
Aluekeskusten esitykset ja katsojat 2024PDFCSV
Tanssielokuvien näytännöt ja katsojat 2024PDFCSV
Tanssin vapaiden ryhmien yleisötyö ja yhteisötanssi 2024PDFCSV
Verkossa tapahtuneet esitykset ja yleisötyö (vapaa kenttä) 2024PDFCSV
Tanssin kantaesitykset vapaa kenttä 2024PDFCSV
Vapaiden tanssiryhmien taloustiedot 2024PDFCSV
Ulkomaiset tanssivierailut Suomeen 2024PDFCSV