RISA, eli tanssi– ja sirkustaiteilijaduo Riia Kivimäki ja Saku Mäkelä, tuo uusimman teoksensa Only Bones 2.0 ensi-iltaan Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoaan 3. syyskuuta 2026. Kehollisen ilmaisun rajattomia mahdollisuuksia tutkiva teos haastaa katsojan näkemään yli totuttujen raamien.
Teos pohtii aikaamme, joka tuntuu muuttuneen takaperoiseksi, kuin ihmisyyden degeneraatio. Kaikki tavoittelevat lopullista täyttymystä – hetkeä, jolloin ponnistus päättyy ja kaikki on viimein valmista. Päämäärään päästäkseen ihmiset kulkevat toistensa yli seurauksista piittaamatta.
Only Bones 2.0 leikittelee valon ja varjon rajapinnoilla sekä fyysisyyden äärirajoilla. Akrobatia ja tanssi sulautuvat hengittäväksi kokonaisuudeksi, jossa keho, tila ja valo rakentavat näyttämölle kokonaisen maailman. Lopputulos on yhtä aikaa virtuoosinen, intiimi ja paljas.
Teos pohjautuu kansainvälisesti tunnettuun Only Bones -soolokonseptiin, jonka on kehittänyt Thom Monckton. Minimalistinen fyysisen teatterin projekti rakentuu yksinkertaisten sääntöjen varaan: yksi valo, ei lavasteita, ei rekvisiittaa, ei tekstiä eikä kerrontaa – kaikki rajoitetussa tilassa. Jokainen taiteilija rakentaa näiden raamien sisällä oman ainutlaatuisen maailmansa.
Työryhmä
Ohjaus ja esiintyminen: Riia Kivimäki & Saku Mäkelä
Äänisuunnittelu: Hanna Mikander
Valosuunnittelu: Jere Mönkkönen
Konsepti: Thom Monckton
Teos on RISAn ja Stoan yhteistuotanto. Esitystä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Svenska kulturfonden, Subtopia ja Cirko – Uuden Sirkuksen Keskus.
Esitykset Stoassa: 3.9. klo 18, 5.9. klo 15, 6.9. klo 15
RISA
Riia Kivimäki ja Saku Mäkelä ovat kansainvälisesti palkittuja sirkus- ja tanssitaiteilijoita Helsingistä. He ovat tunnettuja omaleimaisesta liikekielestään, jossa pariakrobatia ja tanssi yhdistyvät poikkeuksellisella tavalla. Heidän poikkitaiteelliset teokset rikkovat genrejen sisäisiä sekä välisiä sääntöjä ja rajoituksia ja yhdistävät fyysisen virtuositeetin vahvaan näyttämölliseen ilmaisuun.
RISAn edellinen kokoillan teos GLG sai laajaa kiitosta niin yleisöltä kuin kriitikoilta.
”Saku Mäkelän ja Riia Kivimäen teos on akrobaattinen duetto. Se osaa hyödyntää kaikki dueton mahdollisuudet syvästä eroottisesta yhteen kietoutumisesta siihen henkeäsalpaavaan täydelliseen keskinäiseen luottamukseen, mitä pariakrobatia vaatii.”
— Maria Säkö, Helsingin Sanomat 3.3.2022
”Akrobatia ei ole vain taitavasti toteutettuja temppuja ja liikkeitä, vaan tarinan ja tunteiden kerronta- ja ilmaisukeino.”
— Annikki Alku, Demokraatti 3.3.2022
”Hämmästyksen huokauksia kulkee salin halki, kun yleisö tuijottaa epäuskoisena eteensä; sirkuksen taika on todella vallannut näyttämön.” — Josefine R. Narverud, Unge stemmer, Norja 14.4.2026
