Teatterimuseossa Helsingin Kaapelitehtaalla aukeaa lokakuussa laaja näyttely kotimaisesta sirkuksesta ja sen vaiheista. Huimaa! – Sirkuksen taikaa ja tarinoita -näyttelyssä sirkushistorian hahmot, perinteinen sirkus ja nykysirkus tarinoineen kulkevat läpi näyttelytilan rinnakkain.
Suomalaisen sirkuksen tarina sai alkunsa 1800-luvulla, kun kansainväliset seurueet alkoivat poiketa Ruotsista Suomeen. Pian syntyi kotimaisia kiertäviä sirkuksia, joiden sisällä perinteet siirtyivät sukupolvelta toiselle.
1990-luvulta lähtien perinteisen sirkuksen rinnalle kehittyi uudenlaisia ideoita: otettiin vaikutteita nykytanssista, populaarikulttuurista ja kuvataiteista. 2000-luvulla suomalaiset nykysirkusryhmät ovat menestyneet kansainvälisillä näyttämöillä ja tehneet Suomesta arvostetun nykysirkusmaan.
Mistä syntyy sirkuksen lumovoima ja kuinka hiuksistaroikuntaan valmistaudutaan?
Teatterimuseon näyttelyssä Huimaa! – Sirkuksen taikaa ja tarinoita etsitään vastauksia siihen, mistä syntyy lumovoima, kuinka sirkustaiteilijaksi tullaan, miten hiuksistaroikuntaan voi valmistautua, kuinka ihmisen saa leijumaan ja miten korkealla ilma-akrobaattia pelottaa.
Suomen sirkushistoria kätkee sisäänsä legendaarisia persoonallisuuksia, kansainvälisiä seikkailuja, sirkusharrastajien iloa, absurdia tarinallisuutta – sekä tuhansia tunteja hikistä harjoittelua. Näyttelyssä on esillä 1960-luvun TV:stä tutun Onni-klovnin valtavat vannehousut, jonglöörilegenda Björn “Henrico” Gammalsin keiloja ja renkaita sekä nykysirkusryhmä Portmanteaun piirtoheitin ja Race Horse Companyn mekaaninen keppihevosvaljakko.
Sirkustaiteilijat kertovat näyttelyssä parhaita kiertuemuistojaan
Videohaastatteluissa sirkustaiteilijat kertovat parhaita kiertuemuistojaan, avaavat oudoimpia asumisratkaisuja kodittomina kiertolaisina sekä pohtivat ilmastonmuutoksen haasteita suhteessa kiertävään taiteenalaan.
Entä kuinka ihmisen saa katoamaan? Tätä temppua näyttelyvieraat pääsevät itse kokeilemaan.
Näyttelyn on käsikirjoittanut toimittaja, FM Emma Vainio, joka työskentelee myös Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskuksen viestinnässä. Hän on perehtynyt nykysirkuksen historiaan kirjassaan Sirkus nyt. Suomalaisen nykysirkuksen tekijöitä, tarinoita ja historiaa (S&S 2019).
Huimaa! – Sirkuksen taikaa ja tarinoita -näyttely on avoinna 10.10.2025–10.1.2027.
Lue lisää
Teatterimuseossa järjestetään koko näyttelyn ajan sirkusteemaista ohjelmaa. Tulossa on esimerkiksi taiteilijatapaamisia, avoimia yleisöopastuksia, työpajoja sekä sirkusteemaisia lyhytelokuvanäytöksiä.
