Sirkusohjaaja Sanna Silvennoinen iloitsee Vuoden taide-elämys -palkinnosta ja sirkuksessa kohtaamastaan ennakkoluulottomuudesta

Sirkusohjaaja Sanna Silvennoisen syksy on ollut työntäyteinen. Tanssiteatteri Raatikon syyskuun ensi-illan jälkeen alkoivat Hurjaruuthissa Silvennoisen käsikirjoittaman ja ohjaaman Talvisirkus Superin harjoitukset. Nyt talvisirkuksen ensi-illan jälkeen on jo meneillään puheteatteriesityksen valmistaminen Espoon teatteriin. Kiireiseen syksyyn on mahtunut myös juhlahetkiä. Kahdeksasluokkalaiset taidetestaajat palkitsivat Kansallisoopperan CircOpera 2.0:n Vuoden taide-elämys -palkinnolla Kulttuurigaalassa.

“Palkinto on hieno huomionosoitus nimenomaan nuorelta yleisöltä”, iloitsee teoksen sirkusohjauksesta vastannut Sanna Silvennoinen. “Se, että iso joukko 14-vuotiaita valitsee vuoden taide-elämykseksi teoksen, jossa yhdistyy kaksi hyvin erilaista taidemuotoa, oopperamusiikki ja sirkus, kertoo ihanalla tavalla uuden yleisön avoimuudesta ja ennakkoluulottomuudesta.”

Sirkusesitysten valmistamisessa Silvennoista kiehtoo sirkusmaailman rikkaus, lajien runsaus, ihmisten taito ja mielikuvitus. Se kaikki, mihin ihmisen fysiikka pystyy ja mitä keholla voi ilmaista. Sirkuksessa jokainen artisti on erilainen. “He tuottavat täysin omaa materiaaliaan, itse kehittämäänsä liikettä ja sirkusvälineitä. Koskaan ei ole kahta täysin samanlaista artistia. Tämä on rikkautta ja samalla myös aikamoinen haaste silloin kun täytyy löytää korvaajia”, kertoo Silvennoinen.

Sirkuksessa on ennakkoluulotonta avoimuutta

Silvennoisen ohjauksissa nähdään monipuolisesti taitavia osaajia. Hän kertoo olevansa kiinnostunut kaikista mahdollisista lajeista ja muodoista, myös sirkusalan ulkopuolisesta osaamisesta. “Teoksen teema määrittelee, millaisia lajeja siihen voi sisältyä. Esiintyjiä etsiessäni käytän laajoja verkostojani ja myös sosiaalinen media on auttanut pääsemään uusien kykyjen jäljille. Se vaatii usein aikamoista tutkimustyötä”, hän kertoo.

Sirkuksen maailmaan kuuluu ennakkoluulottomuus uusille asioille, taidoille ja tekniikoille. Niinpä sirkusesitykseen on Silvennoisen kokemuksen mukaan mahdollista tuoda myös tekijöitä, joilla ei ole aiempaa esiintymiskokemusta. “Uusien esiintyjien liittyminen joukkoon on sujunut joka kerta hyvin. Alussa heitä täytyy tietysti opastaa teatterissa työskentelyyn ja vaikkapa siihen, että esiintymiseen kuuluu valmistautuminen ja lämmittely. Mutta pian he ymmärtävät tämän kaiken ja solahtavat mukaan. Sirkuslaisten avoimuus kumpuaa varmastikin perinteestä. Taitojen omaksumisessa itseoppiminen on yhtä arvokasta kuin kouluoppiminen”, toteaa Silvennoinen.

Sirkusesityksen ohjaaja ratkoo ensin teknisiä kysymyksiä

Sirkuksen ohjaamisessa tarvitaan monien käytännön asioiden huomioonottamista. Jos esityksessä on paljon eri lajeja, vaikuttaa teoksen suunnitteluun se, miten eri välineet saadaan esityksen kuluessa rakennetuksi näyttämölle. “Riggaus, eli sirkusteknisten välineiden kiinnittäminen näyttämölle, määrittää ohjausprosessia ja luo raamit sille, missä järjestyksessä mitäkin voi tapahtua.” Tämän Silvennoinen kokee myös helpottavana asiana. “Esimerkiksi Talvisirkus Superin kohdalla tiedettiin jo vuosi sitten, että trapetsin pitää olla toisen näytöksen alussa, koska se täytyy pystyttää väliajalla. Eikä se sopinut esityksen alkuunkaan. Köysikeinut taas halusin esityksen loppuun. Haluan myös pitää huolta siitä, ettei esitys ole esiintyjilleen liian kuormittava. Ennen varsinaista numeroaan esiintyjän täytyy saada olla hetken pois näyttämöltä. Tämä määrittää esitystä kuten sekin, jos esiintyjällä on kaksi omaa numeroa. Niiden on hyvä olla eri puoliajoilla.”

Alkuun esityksen valmistelu on riggausten ja artistien saatavuuden sovittelemista. Sen jälkeen voi alkaa luomaan rytmistä vaihtelua ja koherenttia maailmaa. “Käytännössä sirkusesityksessä juoni pitää väsätä trussien, köysien ja pylpyröiden liikkumisen mukaan”, selventää Silvennoinen. “Teoksen teema valitaan ensin, mutta esityksen kulkua voi ryhtyä suunnittelemaan vasta sen jälkeen, kun tietää esiintyjät ja sen, mitä heidän lajinsa vaativat.”

Suuret teokset, kuten Talvisirkus tai CircOpera suunnitellaan pitkälti etukäteen ennen harjoitusten alkamista. Kun väkeä on paljon, täytyy harjoitusaikataulu suunnitella tarkasti etukäteen, jottei aikaa mene hukkaan. Talvisirkusta valmistellaan vähintään vuosi ja CircOperan kokoisen produktion suunnittelu alkaa kolme vuotta ennen ensi-iltaa. “Ooppera on suuri laitos, jossa lyödään lukkoon kaikki puvustus- ja lavastussuunnitelmat sekä numerojärjestys jo vuosi ennen ensi-iltaa ja sitten ei enää tehdä muutoksia.”

Sirkusartistit ovat entistä taitavampia

Silvennoinen iloitsee siitä, että sirkusta syntyy Suomessa koko ajan enemmän. “Uusia tekijöitä valmistuu ja uutta kehittyy. Se ei voi olla kuin hyväksi alalle”, hän sanoo.”Jos mietin aikaa kaksikymmentä vuotta sitten, täytyy todeta, että sirkuslaisten tekninen taso on noussut huimasti ja alkaa jo tuntua siltä, että ollaan äärirajoilla. Esimerkiksi käsinseisontatekniikka on huippussaan ja permantoakrobaatit tekevät hurjia juttuja.”

Internetin välityksellä tiedot ja taidot leviävät nopeammin kuin kaksikymmentä vuotta sitten. “Silloin kaikki olivat enemmän omissa kuplissaan, kun ei päässyt näkemään kuin television joulusirkuksesta tai Ranskasta tilatulta vhs-kasetilta, mitä muut tekevät”, kuvailee Silvennoinen.

Kiinnostus sirkusta kohtaan on vahvaa Suomessa. Siitä kertoo se, että sirkuskoulut ovat täynnä oppilaita ja esityksissä käy paljon yleisöä. Teatterien suhtautumista sirkukseen Silvennoinen hieman empii: “Sanoisin, että teatteritkin ovat varovaisen kiinnostuneita sirkuksesta. Moniin teatteriesityksiin palkataan sirkustaitelijoita tuomaan esitykseen maustetta, mutta teattereilla ei ole resursseja ostaa kiertäviä esityksiä. Jotkut aiemmin sirkusesityksiä ohjelmistoonsa ottaneet talot ovat kyllä huomanneet yleisön kiinnostuksen. Mutta senkin olen tänä syksynä huomannut, että puheteatteriesitys on sirkusta helpompi saada vierailulle teatteriin.”

Kansallisoopperassa kaikki CircOpera 2.0:n kuusitoista esitystä täyttyivät nopeasti. Silvennoinen iloitsee, että ooppera otti riskin vuonna 2016 ensimmäistä CircOperaa tehdessä ja lähti tuottamaan teosta, jossa on enemmän sirkusartisteja kuin oopperasolisteja. “Uskon, että nämä tuotannot osoittavat muillekin näyttämöille sirkuksen vetovoiman.”