Sukupuoli sirkusnäyttämöllä: “Tärkeintä on, että on oma itsensä ja tekee mitä haluaa”

Teksti: Emma Vainio.
Artikkeli on julkaistu alun perin englanniksi Finnish Circus & Dance in Focus -lehdessä tammikuussa 2024.

Jo 1900-luvun alussa maailman isoilla sirkusnäyttämöillä nähtiin monenlaisia kehoja, sukupuolesta riippumatta. Kun ympäröivässä maailmassa sukupuoleen sidotut normit olivat tiukkaakin tiukempia eikä naisilla esimerkiksi vielä ollut äänioikeutta, sirkusteltoissa ihasteltiin parrakkaita naisia ja väkivahvoja trapetsitaiteilijattaria.

Mutta kuten sirkuskulttuuria tutkinut professori Janet M. Davis huomauttaa, monimuotoisuuden juhla oli usein illuusiota. Avarakatseisen ja erilaisuutta hyväksyvän ajattelun sijaan perinteistä sirkusta on pidetty eräänlaisena turvapaikkana yhteiskunnan ulkopuolisille “friikeille”. 

Minkälaisten raamien sisälle sukupuolen representaatiot mahdutetaan nykysirkuksessa? Mitä nainen, mies tai muunsukupuolinen saa tehdä sirkusnäyttämöllä? Minkälaista on kiertävä sirkuselämä äitinä pienen vauvan kanssa? Entä jos nainen on lavalla kömpelö tai liian seksikäs? 

Keskustelimme kahden sirkustaiteilijan Sanja Kososen ja Miradonna Sirkan kanssa sukupuolesta, saunapuiden pilkkomisesta ja artistin vapaudesta näyttämöllä.

Tasapainoa, taituruutta ja hullua menoa – suomalaisen naisen tehokkuudella

“Se, että nainen hakkaa näyttämöllä halkoja, nähdään edelleen Ranskassa poikkeuksellisena kummallisuutena. Suomessa on itsestäänselvää, että saunapuut tehdään, oli tekijänä mies tai nainen”, pohtii Ranskassa asuva ja työskentelevä sirkustaiteilija Sanja Kosonen.

“Tai että nainen hengailee kalsareissa lavalla eikä olekaan naisellinen prinsessa. On kiinnostavaa tutkia, mitä nainen voi olla. Mutta ennen kaikkea Mad in Finland -esityksen takana on ollut alun perin vain ajatus, että me saamme olla minkälaisia haluamme ja tehdä mitä haluamme”, Kosonen painottaa.

On hullua, että edelleen se, että nainen näyttää vähän erilaisia mielikuvia naiseudesta, tekee esityksestä feministisen

Nykysirkusesitys Mad in Finland sai alkunsa vuonna 2012, kun sirkustaiteilija Elise Abonce Muhonen kutsui seitsemän menestynyttä, Suomen ulkopuolella asuvaa suomalaista naissirkusartistia toteuttamaan tilausesityksen Galapiat Cirquen festivaaleille Ranskassa.

“On hullua, että edelleen se, että nainen näyttää vähän erilaisia mielikuvia naiseudesta, tekee esityksestä feministisen”, Kosonen esittää.

Vuonna 2015 Sirkustaiteen valtionpalkinnon saanut Mad in Finland inspiroitui alun perin Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kiven teoksesta Seitsemän veljestä (1870). Klassikkoteos maalaa vahvasti melankolista, villistä metsäläisyydestä kumpuavaa suomalaisuuden mielenmaisemaa.

Mad in Finland -esityksessä pääosassa on veljesten sijaan seitsemän sisarta, tai toisin sanoen seitsemän toisilleen hyvin läheistä, naispuolista sirkustaiteilijaa.

“Meitä on yhdistänyt lähtökohtaisesti naiseus, suomalainen identiteetti ulkomailla – sekä tietenkin sirkus ja kiertävä elämäntapa.”

Sanja Kosonen on itse asunut Ranskassa 20 vuotta. “Lähdin Suomesta jatkamaan opintoja CNAC:iin (Centre National des Arts du Cirque), ja sitten jäin Ranskaan töihin.” Kososen oma laji on nuorallatanssi ja korkealla nuoralla tasapainoilu. Lisäksi Kosonen hallitsee ikivanhan sirkuslajin, hiuksista roikkumisen.

Alun perin Mad in Finlandia oli tarkoitus esittää vain kerran. Mutta toisin kävi: tähän mennessä sitä on esitetty yli 150 kertaa Ranskassa, Sveitsissä, Ruotsissa, Norjassa, Belgiassa, Saksassa, Hollannissa, Tanskassa ja Suomessa. Esityksen on nähnyt jo yli 55 000 katsojaa.

Sanja Kosonen toteaa, että ranskalaisessa kulttuurissa rakastetaan puhumista. “Mad in Finlandiin porukassa sen sijaan toimitaan – suomalaisen naisen tehokkuus on jotakin ihan järjetöntä.”

Mad in Finland luotiin yhdeksässä päivässä. “Rakensimme numerot, opettelimme soittamaan biisit ja ompelimme puvut siinä ajassa. Jokainen toi idean omaan numeroonsa, joka liittyisi jotenkin Suomeen”, Kosonen kertoo. “Itse loin Madiin lavatanssikohtauksen, joka on minulle tärkeä juttu suomalaisuudessa.”

“Ihannoimme suomalaisten tietynlaista hulluutta, ja itselleen lempeästi nauraminen on kantava lanka läpi esityksen.” Näyttämöllä hakataan halkoja, hurmioidutaan lavatansseissa, käsitellään pimeyden ja valon vastakkainasettelua, poroja, talvisotaa ja kansallissäveltäjä Sibeliusta.

“Esitys loppuu siihen, että päästään saunomaan”, Sanja Kosonen nauraa.

Ryhmä on pysynyt tiukkana, että show’hun otetaan mukaan vain suomalaisia naisia. “Jotta yhteishenki pysyy yhtä vahvana, ja jotta kaikki esiintyjät ymmärtävät myös kaikkein syvimmät tasot suomalaisuudesta.”

Aika on tuonut esitykseen jotain ihan uutta: tietynlaista uskallusta esiintyä ja olla ihmisten edessä muuttuvan kehon kanssa

11 vuoden aikana Mad in Finlandissa on ollut mukana jo 25 esiintyjää, sillä tuuraajia on tarvittu. “Kun seitsemän kolmekymppistä naista tekee shown, niin sen tiesi jo etukäteen. Vähän väliä joku meistä on ollut synnyttämässä ja äitiyslomalla”, Kosonen avaa.

“Pienten vauvojen kanssa kiertäminen on ollut ihan oma maailmansa. Monesti esitysten aikana isät ovat olleet kärryttelemässä vauvoja. Muistan useita tilanteita, kun olen valmistautumassa esitykseen, ja samalla imetän toisesta rinnasta ja pumppaan toisesta maitoa varastoon. Ja samaan aikaan jollain kolmannella kädellä meikkaan. Kun siitä pääsi lavalle, niin siellähän koitti vapaus! Äitiyden myötä suhtautuminen tähän koko ammattiin muuttui: ettei taiteen tekeminen ole niin vakavaa”, Kosonen selittää.

Kiertueella esiintyjäporukka kuuntelee paljon vahvaa, suomalaista naisräppiä ja harjoittelee twerkkaamaan. Usein on käynnissä myös todella äänekkäät kuorotreenit. “Mad in Finlandin seurueessa pyörii aina kaikenlaista väkeä: on lapsia, koiria ja poikaystäviä. Sirkusperhefiilis on tosi vahva.”

Sirkuksen naiskuva juurtuu vahvasti paljettiprinsessakuvastoon, mutta tätä myös rikotaan nykyisin jatkuvasti. “Näkisin, että esimerkiksi tanssin maailmassa ollaan edelleen vielä vahvemmin kiinni stereotypioissa”, Kosonen miettii.

“Mutta naisten tekemä tietynlainen kalsarihuumori ja itselleen täysillä nauraminen ei kyllä sirkuksessakaan ole vielä kovin yleistä”, Kosonen pohtii. “Naisiin kohdistetaan yleisesti ottaen niin paljon paineita erilaisista ihanteista ja rooleista, joita pitäisi täyttää. Mutta ehkä se ei ole niinkään sirkuksen ongelma, vaan laajemmin yhteiskunnallinen ongelma.”

Kun Mad in Finland -esitys ja -yhteisö sai alkunsa vuonna 2012, artistit olivat kolmekymppisiä. Nyt iso osa on jo nelikymppisiä.

“Tämänkin voi nähdä kannanottona. Aika on tuonut esitykseen jotain ihan uutta: tietynlaista uskallusta esiintyä ja olla ihmisten edessä muuttuvan kehon kanssa”, Kosonen pohtii. “Vaikka jotkut temput vähenisivät, se ei haittaa Mad in Finlandissa: lisää huumoria vaan peliin, ja tietenkin karismaa!”

Arkipäiväisyyden iloa, törkeää vapautumista – ja yhteyden voimaa

“Naisen tai muunsukupuolisen keho on aina poliittinen, yrittipä mitä tahansa. Pyrimme monitaidekollektiivi Recover Laboratoryssa siihen, että sukupuolesta riippumatta ihmisellä on oikeus ilmaista itseään tavoilla, jotka tuntuvat luontevilta”, pohtii sirkus- ja nykytaiteilija Miradonna Sirkka. 

“On tärkeää pysyä autenttisena itselleen ja luoda myös kanssaeläjille mahdollisuus laajempaan spektriin olemisessa. Ettei tiedostamatta lähde toisintamaan ulkopuolelta tulevia käyttäytymisen malleja.”

Miradonna Sirkka on Recover Laboratoryn perustaja. Ryhmä tunnetaan surrealismia pursuavista, immersiivisistä monitaideteoksista, kaupunkitilaan suunnitelluista kokemuksellisista reiteistä ja ihmemaainstallaatioista, jotka sijoittuvat maanalaisten vedenpuhdistuslaitosten labyrintteihin, hylättyihin tehdasrakennuksiin ja vanhojen linnoitusten tunneliverkostoihin.  

Recover Laboratoryn ydinryhmän muodostavat performanssi- ja sirkustaiteilija Miradonna Sirkka, kuvataiteilija Sofi Häkkinen sekä kokemussuunnittelija Inna Huttunen. Kokonaisuudessaan monitaiteiseen kollektiiviin kuuluu naisia ja miehiä sekä muunsukupuolisia. On performanssitaiteilijoita, näyttelijöitä, muusikkoja ja koodaajia.

Sirkka toteaa, että sukupuoliin liittyvä epätasa-arvo näkyy rakenteissa ja on koko ajan läsnä, vaikka me emme sitä haluaisi nähdä. 

Naisen tai muunsukupuolisen keho on aina poliittinen, yrittipä mitä tahansa.

“Käymme ryhmän kesken paljon rajuja ja isoja arvokeskusteluita. Työskentelyssämme lämpö, välittäminen ja perhemäisyys on tärkeintä”, Sirkka avaa. “Nyky- tai performanssitaiteen kontekstissa sukupuolesta keskustelu on huomattavasti pidemmällä kuin nykysirkuskentällä.”

Miradonna Sirkka on tutkinut 2020 valmistuneessa pro gradussaan kiusallisuutta työskentelytapana. 

“Esimerkiksi kömpelyyden tai seksikkyyden raami, jonka alueella naisena on ikään kuin sallittua olla näyttämöllä, on todella kapea. Tykkään mennä siitä vähän yli ja toimia ihan siinä rajalla. Kontrasti on tosi kiinnostava!”

“Miehille skaala, jonka sisällä voi tehdä asioita näyttämöllä, on paljon laajempi.” Kun Sirkka itse tekee esiintyjänä jotakin mitä naisen ei oleteta tekevän, tämä aiheuttaa reaktioita vihaisuudesta siihen, että kehutaan rohkeaksi.

“Mutta onko rohkeutta tehdä asioita, jotka tuntuvat itselle ainoalta oikealta vaihtoehdolta ja jotka on tavallaan pakko tehdä? Tuntuisi valheelliselta pysyä ulkoa käsin määritellyssä, sukupuoleen liittyvässä roolissa tai muotissa”, hän pohtii.

Miradonna Sirkka tuo esiin, että sirkuskoulutus ohjaa siihen, että esiintyjä näyttäisi standardinmukaiselta – eli samaan aikaan laihalta, lihaksikkaalta ja kauniilta – jotta yleisö voisi katsoa häntä.

“Tein sitä aikani: olin lavalla kuin lihanpala, jolle ihmiset taputtivat. Halusin alkaa luomaan tälle normille jotain vaihtoehtoista ja kiinnostavampaa, jotain vuorovaikutteista.” 

Vuonna 2023 Recover Laboratoryn teos <3 (Pienempi kuin kolme) valittiin 12 finalistin joukkoon arvostetussa Circus Next -kilpailussa Pariisissa, ensimmäisinä suomalaisina kymmeneen vuoteen. Nykysirkus-, kuva- ja äänitaideteos on juhla absurdiuden ja arkipäiväisyyden ilosta, törkeästä vapautumisesta – ja yhteyden voimasta.