Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/Suomalaisia taiteilijoita palkittiin Lublinin sirkusfestivaaleilla

Suomalaisia taiteilijoita palkittiin Lublinin sirkusfestivaaleilla

Kuvassa vas. Santeri, oik. Aapo Honkanen. Kuva: Maciek Rukasz

Sirkusfestivaali Cyrkulacjen ohjelmisto ja kilpailu oli yhdistelmä perinteistä ja uutta sirkusta. Kaksi nuorta suomalaista, Aapo Honkanen ja Santeri Koivisto, palkittiin Puolassa.

Puolan Lublinissa syyskuussa järjestetyn festivaalin kilpailuosaan oli valittu sirkustaiteilijoita Latviasta, Liettuasta, Puolasta, Slovakiasta, Suomesta, Tsekeistä, Ukrainasta, Unkarista, Valko-Venäjältä ja Virosta. Kilpailun juryssä oli kansainvälisiä sirkusvaikuttajia ja -presenttereitä, mm. Cirque de Soleil’sta, Tsekin Letni Letnasta, Riga Cirkuksesta ja Hampurin Palazzosta. Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskuksen kansainvälisten asioiden päällikkö Lotta Nevalainen oli myös kutsuttu juryyn.

Kilpailun finaaliin päässeestä kolmesta suomalaisesta kaksi palkittiin. Aapo Honkanen, jonka laji on cyr-rengas, sai kilpailun nuorisopalkinnon. Honkanen aloitti Sorin sirkuksessa Tampereella 7-vuotiaana ja valmistui tänä vuonna Brysselin ÉSACista (École Supérieure des Arts du cirque).

Niin ikään ÉSACissa opiskellut Santeri Koivisto sai tankotanssinumerollaan Hampurin Hansa Variete Theatherin palkinnon eli esiintymissopimuksen teatteriin.

Finaalissa esiintyi myös toinen nuori Sorin sirkuksen kasvatti, 21-vuotias Anne Marjamäki, jonka lajeja ovat käsilläseisonta ja ilma-akrobatia. Myös Marjamäki valmistui tänä vuonna ÉSACista.