Etusivu/Ajankohtaista/Artikkelit/Tanssitaiteilija Sanna Hento tanssii Helsingistä Utsjoelle

Tanssitaiteilija Sanna Hento tanssii Helsingistä Utsjoelle

Nainen tanssii graffitiseinän edessä.
Sanna Hento tanssii läpi Suomen © Rasmus Hento

Koko Suomen halki etenevä esitys alkaa Kansainvälisenä tanssin päivänä 29.4. keskuskirjasto Oodista ja päättyy syyskuun alussa maan pohjoisrajalle. Fyysisesti vaativa teos on samalla kulttuuripoliittinen kannanotto.

Kansainvälisenä tanssin päivänä käynnistyy kunnianhimoinen taideprojekti Suomi näyttämönä, kun tanssitaiteilija Sanna Hento lähtee Helsingistä kohti Utsjokea. Hän aikoo edetä viiden kuukauden aikana jopa 1500 kilometriä – tanssien. 

“Olen aloittanut fyysisen valmistautumisen 2,5 vuotta sitten totuttamalla kroppaa ja mieltä jatkuvaan etenemiseen keräten kilometrejä, ensin kävelemällä ja sittemmin myös juoksemalla. Lisäksi fyysinen valmistautuminen on sisältänyt uintia, lihaskunto- ja kehonpainoharjoittelua sekä joogaa. Viimeisen puolen vuoden ajan kävely on ollut vähemmällä ja lihasharjoitukset etusijalla”, tanssitaiteilija kertoo.

Liikkeisiin vaikuttaa todella paljon se, minkälaisella alustalla etenen.

Vuonna 2024 Hento teki ikään kuin pilottiprojektina Helsinki näyttämönä -teoksen, jossa hän tanssi Helsingin rantareittejä pitkin noin 150 kilometriä kolmen viikon aikana. “Silloin testasin myös, mitä pitää syödä, paljonko pitää levätä ja miten ympäristö ja luonto vaikuttivat tanssimiseen”, hän avaa.

“Liikkeisiin vaikuttaa todella paljon se, minkälaisella alustalla etenen. Voisi jopa sanoa, että maasto ja ympäristö muokkavat liikettäni matkan aikana. Jokainen askel on kuitenkin mentävä eteenpäin!”

Sanna Hento on yksi Suomen tunnetuimmista kilpatanssijoista, joka on sittemmin työskennellyt laajasti tanssijana, koreografina, opettajana ja valmentajana. Nyt hän yhdistää kilpatanssin ja nykytanssin elementtejä yhdessä koreografi Satu Aavanrannan kanssa. Suomi näyttämönä juhlistaa samalla Henton 30-vuotista uraa tanssin parissa.

Samban joustavia cruzados-askelia ja paso doblea

Suomi näyttämönä -teoksen matka vie halki maisemien ja yhteisöjen, tuoden tanssin sinne, missä sitä harvoin nähdään. Tanssiteos etenee maanteillä, poluilla, kaupungeissa ja kylissä, metsissä, pelloilla, vaaroilla ja tuntureilla. Sanna Hento kulkee keskimäärin noin 20 kilometriä päivässä, tanssien jokaisen askeleen.

Hymyilevä nainen sammalseinän edessä.
Sanna Hento on yksi Suomen tunnetuimmista kilpatanssijoista © Rasmus Hento

“Parhaita liikkeitä etenemiselle ovat esimerkiksi jive-tyyppinen chasse sekä samban joustava cruzados-askel ja botafogo. Liikenteen joukossa tanssiessa ei voi tehdä mitää yllättävää, vaan tanssin täytyy olla aika minimalistista ja suoraviivaista, sekä oman että kanssaliikkujien turvallisuuden takia”, tanssitaiteilija selittää.

Mutta luonnossa on enemmän vapauksia. “Esimerkiksi kallioilla ja hiekkarannoilla on ihanaa tanssia hidastettua liikettä. Silloin liikerepertuaarista nousee usein esiin paso doblen liikkeet, jotka sisältävät myös laajoja käsien kaaria sekä vartalon kallistuksia.”

Yleisö voi osallistua matkan varrella

Tanssitaideprojekti nostaa esiin Suomen luonnon monimuotoisuutta, eri alueiden ihmisiä sekä yhteisöllisyyttä, Sanna Hento avaa.

“Haluan tuoda tanssin ja tanssitaiteen lähelle ihmisiä. Tehdä siitä helposti lähestyttävää, jokaiselle saavutettavaa ja jopa hieman arkista. Tarjota erilaisen ja hieman humoristisenkin lähestymistavan elämiseen tänä yleisilmapiiriltään aika painostavana aikana.”

Kyseessä ei ole pelkästään fyysinen suoritus, vaan myös taiteellinen ja kulttuuripoliittinen kannanotto.

Koreografi Satu Aavanranta tuo esiin, että kyseessä ei ole pelkästään fyysinen suoritus, vaan myös taiteellinen ja kulttuuripoliittinen kannanotto.

“Haluamme laajentaa käsitystä siitä, missä ja miten tanssia voi kokea. Tämä teos murtaa perinteisen näyttämön rajat ja tuo taiteen ihmisten arkeen ja ympäristöihin”, Aavaranta sanoo.

Paikalliset asukkaat, yhteisöt ja ohikulkijat voivat liittyä mukaan kulkemaan – tanssien, kävellen, soittaen, laulaen, pyöräillen tai muuten mukana kulkien. Esityksen voi kohdata hetkellisesti tien varressa tai sen matkaan voi lähteä pidemmäksi aikaa. Tanssiteoksen etenemistä voi seurata myös sosiaalisessa mediassa sekä karttasovelluksen kautta.

Lisäksi matkan aikana järjestetään työpajoja yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.

Dokumenttielokuva ja kirja tallentavat tanssivan matkan

Suomi näyttämönä -taideprojektista tuotetaan dokumenttielokuva, jonka toteuttaa tuotantoyhtiö ISLE Art Industries. Lisäksi matkasta syntyy kirja, jota kohtaan kustantamo Docendo on osoittanut kiinnostusta. Teokset tallentavat ainutlaatuisen taidehankkeen ja sen kohtaamiset ympäri Suomen.

Projektin lähtölaukaus Kansainvälisenä tanssin päivänä 29.4. toteutuu yhteistyössä keskustakirjasto Oodin kanssa Helsingissä. Oodin edustalla järjestettävä, pop-up-henkinen tapahtuma on yllättävä, Henton johdolla tanssittava yhteinen hetki, johon kaikki ohikulkijat voivat osallistua. Katsoa, pysähtyä tai antaa liikkeen viedä mukanaan. 

Helsingistä matka etenee suunnitelman mukaan näiden paikkakuntien kautta: Lahti – Heinola – Jyväskylä – Seinäjoki– Kalajoki – Oulu – Rovaniemi – Inari – Utsjoki. Suomi näyttämönä huipentuu Utsjoelle syyskuussa alussa 2026.

Mukana kulkee huoltoauto, jossa myös majoitutaan. Tukitiimi huolehtii ravinnosta, turvallisuudesta, varusteista ja sosiaalisen median päivityksistä.