Kansainvälisen toimintamme tavoitteena on tukea kotimaisten sirkuksen ja tanssin ryhmien ja taiteilijoiden kansainvälistymistä. Toimillamme lisäämme kansainvälistä näkyvyyttä ja vientiä ja kasvatamme taiteilijoiden työtilaisuuksia, verkostoja ja kansainvälisiä yhteistyömahdollisuuksia.
- Osallistumme kansainvälisiin alan ammattilaistapahtumiin ja esittelemme niissä suomalaista sirkusta ja tanssia (esimerkiksi CINARS Montreal, Tanzmesse NRW, YPAM Jokohama ja PAMS Soul)
- Olemme mukana toteuttamassa pohjoismaisia sirkuksen ja tanssin katselmuksia ja näyteikkunatapahtumia (CirkusExpo ja Ice Hot)
- Järjestämme taiteilijoille ja tuottajille tuettuja verkostoitumis- ja opintomatkoja
- Järjestämme kansainvälisten sirkus- ja tanssialojen asiantuntijoiden ja presenttereiden vierailuja ja tutustumismatkoja Suomeen (esimerkiksi HEL Treats)
- Vahvistamme ammattilaisten valmiuksia kansainväliseen toimintaan esimerkiksi koulutuksilla, infotilaisuuksilla ja neuvonnalla
- Lähetämme kansainvälisille festivaalijohtajille, presenttereille ja muille alojen ammattilaisille säännöllisesti englanninkielisen uutiskirjeen, jossa informoimme verkostojamme esimerkiksi mahdollisuuksista nähdä suomalaisia esityksiä eri maissa
- Toimimme aktiivisesti useissa kansainvälisissä verkostoissa: IETM, Nordics Combined, CircoStrada, BNCN, Samovar Circle
- Kerran vuodessa julkaisemme Finnish Circus & Dance in Focus -lehden
Jos olet sopinut keikasta tai kiertueesta ulkomaille, kerro siitä meille hyvissä ajoin vierailuesitys ulkomailla -lomakkeella – näin pystymme informoimaan verkostojamme ja muita kiinnostuneita sidosryhmiä ajoissa.
Kansainvälisiä mahdollisuuksia ja vinkkejä olemme listanneet Ammattilaiselle-otsikon alle, kohtaan Kansainvälisiä mahdollisuuksia.
Jos haluat mukaan kansainväliseen toimintaamme, seuraa hakuja ilmoitustaulullamme ja ajankohtaisia hankkeita.