Performing HEL on ammattilaistapahtuma ja suomalaisen teatterin, tanssin ja sirkuksen tekijöiden sekä sisältöjen näyteikkuna kansainvälisille ja kotimaisille markkinoille. Se tarjoaa paikan kansainvälisten verkostojen vahvistamiselle ja uusien yhteyksien luomiselle.

Performing HEL on joka toinen vuosi järjestettävä suomalaisen esittävän taiteen katselmus. Tapahtuma on järjestetty Helsingissä vuosina 2018, 2019, 2021 ja 2023 elokuun lopussa, Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä. Tapahtuman ohjelmistoon on ollut avoin haku.
Vuonna 2023 Performing HEL:in järjestivät Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus yhdessä Teatterin tiedotuskeskus TINFOn kanssa. Tapahtuman yhteistyökumppaneita olivat Helsingin juhlaviikot, Espoon kaupunginteatteri, Svenska teatern ja Kansallisteatteri.
Vuoden 2023 tapahtuman sisältänyt Esittävän taiteen kansainvälistymisen ja digitaalisen esittämisen kehittämishanke toteutettiin vuosina 2021–2023 Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä Kulttuurin ja luovien alojen rakennetuella (NextGenerationEU).
Performing HEL hankkeiden yhteydessä on järjestetty myös avoimia koulutuspäiviä, joiden tavoitteena on kehittää ja vahvistaa esittävän taiteen kentän toimijoiden kansainvälisiä valmiuksia.
Seuraavan katsauksen rahoitusta ja ajankohtaa suunnitellaan.
Lisää aiheesta sivuillamme
- Katso ajankohtaiset haut ilmoitustaulultamme.
- Koulutukset ja työpajat löytyvät myös Performing HELin sivuilta
- Lue tulevaisuustyöpajoista täältä
Lisätietoja
Petra Hannus | | +358 40 618 4268
Hankkeen omat sivut www.performinghel.fi
Tukijat

