Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskuksen kansainvälisen toiminnan volyymi viime vuonna oli ennätystasoa. Nyt toiminta-avustukseen kohdistunut leikkaus kuitenkin vaikeuttaa pitkäjänteisyyttä vaativaa vienninedistämistyötä jatkossa.
Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskuksen vuosi 2024 oli kansainvälisen toiminnan ruuhkavuosi. Tiedotuskeskus vei suomalaisia taiteilijoita ja tuottajia seitsemään verkostoitumis- ja vienninedistämistapahtumaan kolmessa maanosassa. Joukossa oli kansainvälisiä esittävän taiteen ammattilaistapahtumia ja isoja showcaseja.
Tapahtumiin osallistui yli 70 sirkus- ja tanssitaiteilijaa tai -ryhmää Suomesta, ja 15 heistä sai mahdollisuuden esiintyä tai esitellä työtään virallisessa ohjelmassa.
Jokaiseen verkostoitumismatkaan räätälöitiin sirkus- ja tanssialoille sopiva matkaohjelma, vierailukohteet, asiantuntijatapaamiset, messuosastot, presenttereille suunnattu viestintä… Vuoden aikana jaettiin maailmalle 1400 kpl Finnish Circus and Dance in Focus 2024 -lehteä, jossa esiteltiin yli 20 sirkus- tai tanssitaiteilijaa Suomesta.
Työn tärkeys on myös huomattu kentällä:
Kuka muu näitä järjestäisi? Rahoituksen haasteet pienemmillä toimijoilla ovat suuret ja Tiekkarin matkatuki tästä syystä ensiarvoisen tärkeää. Tiekkarin omat kontaktit taiteilijoiden verkostoitumisen kannalta ovat myös tärkeitä.” – Cinarsin (Montreal) verkostoitumismatkan osallistuja 2024.
Puolet verkostoitumismatkoista tehtiin opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä erillisrahoituksella, kansainväliseen vientiin tarkoitetulla hankerahalla (jonka kausi valitettavasti päättyi vuoden 2024 lopussa). Toiseen puoliskoon käytettiin vuoden 2024 yleisavustusta. Valtaosan työstä tekivät meidän kaksi kansainvälisiin asioihin erikoistunutta asiantuntijaamme.
Kansainvälinen toiminta ei onnistu ilman hyviä verkostoja maailmalla. Yhteistyötä tehtiinkin yli 20 pohjoismaisen ja eurooppalaisen sirkus-, tanssi- tai esittävien taiteiden alojen organisaation kanssa sekä tietysti Suomen ulkomailla toimivien kulttuuri-instituuttien kanssa.
Kansainvälistyminen on yhteistyösuhteiden, verkostojen ja luottamuksen rakentamista, jota Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus on tehnyt määrätietoisesti yli parinkymmenen vuoden ajan. Mutta nyt tiedotuskeskuksessa joudutaan pohtimaan, miten pitkäjänteisyyttä vaativaa työtä jatketaan, kun kuluvan vuoden toiminta-avustukseen kohdistui merkittävä, 97 000 euron leikkaus.
Lue lisää
Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskuksen vuosikertomus 2024
Uutinen: Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskukselta leikattiin lähes 100 000 euroa
Suomalaisia taiteilijoita ja ryhmiä mukana viimeaikaisessa kansainvälisessä toiminnassamme: Näyteikkuna
OKM: yleisavustukset taiteen ja kulttuurin valtakunnallisille järjestöille