Etusivu/Ajankohtaista/Artikkelit/Linnuista, maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä – Tiia Kasurinen ravistelee stereotypioita

Linnuista, maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä – Tiia Kasurinen ravistelee stereotypioita

Tiia Kasurinen: Birds of Paradise © Jessica North

Tiia Kasurinen on taiteilija ja koreografi, joka osaa aina yllättää. Hän on luonut oman drag queen -hahmon, esiintynyt yliampuvien kauneusihanteiden mukaiseksi muokattuna naiskyborgina sekä tutkinut mielenkiintoisin tavoin ristiriitaista aikaamme, jossa syvimpiäkin tunteita käsitellään meemien kautta. Elokuussa Helsingissä nähtävä ensi-ilta tutkii maskuliinisuutta – lintuperspektiivistä.

Teksti: Emma Vainio | Artikkeli julkaistiin alun perin Finnish Circus & Dance in Focus 2026 -lehdessä.

Teemoina Tiia Kasurista kiinnostavat identiteetti, sukupuoli, katse ja populaarikulttuuri. Merkittävänä inspiraationlähteenä on internet sen monissa muodoissa. Nyt tanssitaiteilija on kääntänyt katseensa lintuihin. 

Helsingin kaupunginteatterissa elokuussa 2026 ensi-iltansa saavan teoksen Birds of Paradise lähtökohtana ovat lintujen kosintatanssit. ”Etenkin Oseanian värikkäiden, urospuolisten paratiisilintujen varsin dramaattiset tanssit. Näin joskus näistä luontodokumentin ja ajattelin heti, että tässä on todella paljon kiinnostavaa materiaalia”, tanssitaiteilija innostuu.

”Se herätti ajatuksia, että ne ovat uroslintuja – ja hyvin näyttäviä. Värikkäiden lintujen kosintatansseissa on mielenkiintoisella tavalla jotain drag queeneja muistuttavaa, ja se tuntui kotoisalta”, hän sanoo.

Näyttävät asut tutkivat epärealistista maskuliinisuutta

Nainen istuu muotokuvamaisessa poseerauksessa.
Tiia Kasurinen © Val Nevalainen

Tiia Kasurinen on valmistunut tanssitaiteilijaksi Tukholman taideyliopistosta vuonna 2017. Hänen koreografioitaan on nähty esimerkiksi Dance Base Yokohamassa Japanissa, One Dance -festivaalilla Bulgariassa, Inkonstissa Ruotsissa, Helsingin juhlaviikoilla sekä Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa.

Visuaalinen idea Birds of Paradise -teoksen ensimmäiseen versioon syntyi nopeasti. Paratiisilintuja kuvaavan tanssiteoksen pilottiin piti löytää sopivat asut, sillä Kasurinen aikoi osallistua Pariisissa järjestettävään, arvostettuun Danse Élargie -koreografiakilpailuun. Tanssitaiteilija löysi Instagramista suomalaisen, Pariisissa asuvan muotisuunnittelija Leevi Ikäheimon vaatemalliston No Pain, No Glamour – ja vaikuttui.

Vaatemallisto tutkii visuaalisesti vahvan leikin kautta epärealistista maskuliinisuutta ja kehonkuvaa, jota pojille pikkulapsesta asti tarjotaan. 

”Vaatteet eivät ole mitenkään lintumaisia sinänsä, mutta ne ovat upean dramaattisia, supersankarimaisia ja näyttävän värikkäitä”, Tiia Kasurinen kuvailee. ”Laitoin suunnittelijalle viestiä ja sain asut tosi lyhyellä varoitusajalla lainaan Pariisiin.”

Taiteellinen kokonaisuus toimi, ja Kasurisen pilotti valittiin Danse Élargie -kilpailun finaaliin – ensimmäisenä suomalaisena teoksena kilpailun historiassa.

Mitä ovat ihmisten kosintatanssit?

Birds of Paradise -teos tutkii lintuja, mutta se on samalla kiinnostunut ihmisistä. Minkälaisia ovat meidän kosintatanssimme? Millä tavalla maskuliinisuus näyttäytyy linnuissa, mutta toisaalta myös ihmisissä? 

Kolme futuristisiin esiintymisasuihin pukeutunutta esiintyjää vaalealla näyttämöllä.
Tiia Kasurinen: Birds of Paradise © Danse Élargie

”Ihmisen katseen kautta tavat, joilla uroslinnut houkuttelevat naaraita pariutumiseen, näyttäytyvät välillä aika humoristisina. Mutta yhtä lailla katseen voi kääntää meihin ihmisiin”, Tiia Kasurinen esittää. 

”Olemme työryhmän kanssa tutkineet showpainia, poikabändejä ja videopelejä sekä väkivallan teemaa ja maskuliinisuuden stereotypioita, mutta samalla lisäksi herkkyyttä”, Kasurinen selittää. 

Koreografia kiinnostaa myös pureutua siihen, mitä kosiskelutanssit kertovat sosiaalisesti rakentuneista sukupuolirooleista, ja miten liike saa sukupuolittuneen luonteensa, kun tanssi tuodaan ihmisen kehoon.

Miltä meidän pitäisi kuulostaa?

Myös Tiia Kasurisen edellinen teos Songbird (2025) inspiroituu linnuista. Taiteilija eläytyy esityksessä feminiinisen hahmon rooliin, joka laulaa, rääkyy ja örisee, sekä hyvin korkealta että todella matalalta. ”Hahmon ulkoisessa muodossa on konstruoidun feminiinisiä paloja. Hän muistuttaa korsetissa, hameessa ja valtavassa peruukissaan Marie Antoinettea – joka on itse asiassa todella drag”, tanssitaiteilija kuvailee. 

”Tutkin esityksessä äänen identiteettiä esimerkiksi jäljittelemällä lintujen ääniä. On kiinnostavaa leikitellä ajatuksella, että miltä pitäisi kuulostaa. Voiko ääneni muuttaa sitä kuvaa, miltä näytän, ja mitä oletuksia se herättää?”

Tiia Kasurinen tutkii äänen identiteettiä teoksessaan Songbird (2025) © Petri Virtanen

Ensimmäisen kerran Kasurinen käytti ääntään ja lauloi näyttämöllä vuonna 2023, teoksessa ONSTAGE – The Concert. Tämä esitys ammentaa inspiraationsa pop-tähdistä, klubikonserteista ja taiteilijoiden alter egoista, jotka saavat muotonsa lavalla. Erityisesti parrasvaloihin nousee hyperfeminiininen esiintyjyys, joka valjastaa yleisön katseen voimavarakseen. 

Naamioituminen antaa voimaa katseen kohteena olemiseen

Yhteenvetävänä aiheena Kasurisen töissä nousee esiin visuaalinen muodonmuutos. Häntä kiinnostaa, kuinka kehon ulkoinen olemus vaikuttaa liikkeeseen sekä toisaalta, millä tavoin yleisö suhtautuu erilaisiin kehoihin. 

Muodonmuutoksen teema tuli näyttävästi mukaan jo opiskeluaikoina Tukholmassa, kun Kasurinen teki Drag queen -soolon Vulva T (2016) osana opinnäytetyötään. 

Tiia Kasurinen: I’m not entirely here (cybersad) (2020) © Saara Taussi

Teoksessa I’m not entirely here (cybersad) (2020) koreografi jatkoi muodonmuutoksen teemaa. Teos toi näyttämölle maskeerauksen, liikkeen ja puvustuksen keinoin luodun kyborgimaisen hahmon, jonka ulkomuoto oli inspiroitunut koreografin sosiaalisen median algoritmeista. Mitä tapahtuu, kun internetistä tuttu, kardashianmainen ihannekeho valtavine hiuslisäkkeineen, tekoripsineen ja topattuine lanteineen astuu älylaitteiden ruuduilta todelliseen maailmaan? Millä tavoin internet ja todellinen maailma tässä kohtaavat?

Kasurinen on kokenut mielenkiintoisena, kuinka paljon naamioitumisesta voi saada voimaa katseen kohteena olemiseen. ”Aiemmin, kun esiinnyin enemmän omana itsenäni, koin usein lavalle kohdistuvat katseet painavina. Saatoin tuntea häpeää, jos joku kommentoi, miltä olin näyttänyt. Mutta kun hahmoni on todella liioiteltu ja maskeerattu, ei haittaa, vaikka yleisöstä tulisi todella terävästi arvioivia katseita.”

Taiteilijan puheessa nousee monesti esiin myös camp-estetiikka ja leikillisen liioittelemisen voima.

”Olen tosi visuaalinen ihminen ja näen usein teokseni liikkuvina valokuvina. Pidän liioittelusta, jopa humoristisesta liioittelusta – se on tehokeinona viihdyttävä”, Tiia Kasurinen sanoo. ”On aina kiinnostavaa herättää myös ristiriitaisia tunteita.”