Tukholman alueella järjestetään helmikuussa iso nykysirkusfestivaali ja kansainvälinen markkinointitapahtuma, joissa on mukana myös suomalaista sirkusta.
CirkusMania on Ruotsin suurin sirkustapahtuma, joka valtaa Suur-Tukholmassa 30 eri näyttämöä 9.–20. helmikuuta. Festivaalilla nähdään 30 nykysirkusteosta Ruotsista ja muista maista, mm. Belgiasta, Brasiliasta ja Ranskasta.
Suomesta festivaalilla vierailee Race Horse Company Kalle Lehdon tähdittämällä teoksella Chevalier – Keppihevossirkus. Ohjelmistossa esitetään lisäksi suomalaisen Elice Abonce Muhosen ohjaama elokuva Mad in Finland – Le Film, joka pohjautuu samannimiseen sirkusteokseen. Muhonen esiintyy myös Ranskassa toimivan Galapiat Cirquen teoksessa Muscle Pain.
Festivaalin rinnalla järjestetään CirkusExpo 2024, kansainvälisille ja ruotsalaisille ohjelmistoa etsiville ostajille suunnattu markkinointitapahtuma, jossa on pohjoismainen teema. Ruotsalaisten lisäksi kiertueteoksiaan pitchaavat muutamat tanskalaiset ja suomalaiset sirkusryhmät.
Suomesta mukana ovat Blind Gut Company teoksella Maannos, Hand Some Feet & Opus Company teoksella Colorsphere sekä Sivuhenkilöt-työryhmä teoksella Luukamari (katso Näyteikkuna). Suomalaisryhmät valittiin ohjelmaan avoimen haun kautta.
CirkusExpo 2024 -tapahtumaan tulee rekisteröityä 22.1.2024 mennessä. Tapahtuma on suljettu ammattilaistapahtuma, johon voivat osallistua esitystalojen, festivaalien ja muiden tapahtumien järjestäjät ja muut ohjelmistoa etsivät presentterit ja agentit, alan tuki- ja rahoittajaorganisaatiot sekä median edustajat. Rekisteröitymiseen sisältyy CirkusManian esityksiä sisältävä ammattilaispaketti. CirkusExpo 2024:n järjestäjä on ruotsalainen Riksteatern. Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus on tapahtuman yhteistyökumppani.
CirkusMania -festivaalin esitysliput ovat avoimessa myynnissä.
Lisätietoa
CirkusMania-festivaalin perustaja ja koordinaattori on Botkyrkan kulttuurikeskus Subtopia, joka on kehittänyt nykysirkustoimintaa Ruotsissa yli viidentoista vuoden ajan.
