Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/Lapsenpäivä-palkinto Race Horse Companylle

Lapsenpäivä-palkinto Race Horse Companylle

Kalle Lehto ja Rauli Dahlberg (Race Horse Company) Lapsenpäivä-palkinnon jakotilaisuudessa. Kuva: Katarina Koch / OKM

Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala on myöntänyt Lapsenpäivä-palkinnon sirkusryhmä Race Horse Companylle. Palkinnolla kannustetaan ryhmää jatkamaan työtään lasten ja nuorten parissa.

Lapsenpäivä-palkinto myönnetään vuosittain Lapsen oikeuksien päivänä 20. marraskuuta yhteisöille lasten taideharrastuksen ja -kasvatuksen eteen tehdystä merkittävästä työstä tai saavutuksesta. Palkinnon myöntää opetus- ja kulttuuriministeriö. Tänä vuonna Race Horse Companyn lisäksi palkittiin myös kaksikielinen harrastajateatteri Turun Nuori Teatteri työstä lasten teatteriharrastuksen ja -kasvatuksen eteen. Molemmat palkitut saivat 9000 euroa.

”Meidän aikuisten tehtävänä on vahvistaa lasten ja nuorten uskoa tulevaisuuteen. Näin Lapsen oikeuksien päivänä haluan korostaa, että lasten oikeudet ovat meidän aikuisten velvollisuuksia. Yhteiskunnallinen epävakaus edellyttää meiltä aikuisilta sitä, että olemme aiempaa kiinnostuneempia siitä, miten meidän lapset ja nuoret voivat ja jaksavat. Tässä ajassa mielekkään harrastuksen löytäminen on entistäkin tärkeämpää”, toteaa ministeri Sari Multala OKM:n tiedotteessa

Race Horse Company sai palkinnon saavutuksesta innostaa lapsia nykysirkuksella. Palkinnolla kannustetaan Race Horse Companya jatkamaan työtään lasten ja nuorten parissa. Ryhmää kiitetään kehittämästään toimintamallista, johon kuuluu esityksen lisäksi lapsiyleisölle suunnattu ennakkotehtävä temppuharjoituksineen sekä esityksen jälkeen lasten kanssa käytävä keskustelu. Toimintamalli on vapaasti muiden toimijoiden hyödynnettävissä. 

Race Horse Companylla on kolme lapsiyleisölle suunnattua nykysirkusesitystä, joista tuorein Chevalier – Keppihevossirkus oli tämän vuoden elokuussa Edinburgh Festival Fringessä. Ryhmä esittää nykysirkusta myös yläkoululaisille ja ollut mukana myös Taidetestaajien ohjelmistossa teoksella Tattarmossen Experience.